perjantai 25. heinäkuuta 2014

Hellettä pakoon järven rannalle

Mittarin lukemat olivat hurjat +30 astetta. Huh hellettä sanon minä! Kaupungissa oli aivan liian kuuma. Olimme siis pakotettuja lähtemään järvenrannalle loikoilemaan. Muusta kansasta poiketen valitsimme mahdollisimman varjoisen paikan:) Meissä ei ole auringonpalvojiksi, mutta varjossa oli kiva köllötellä eväiden kera. 
Juotavaa ei sovi unohtaa näillä lämpötiloilla! Sitä kuluu litroittain. Kengät on ihanaa heittää pois jalasta ja heilutella varpaitaan pienessä ilmavirrassa.
 Vesimittareita oli järvellä hirveän paljon. Niitä tuli ja meni koko ajan. En tiedä, olenko ikinä nähnyt niin paljon vesimittareita. Vedenpinta näytti siltä kuin sataisi, kun vesimittarit liikkuivat paikasta toiseen ja saivat pinnan väreilemään.

torstai 24. heinäkuuta 2014

Sateinen melontareissu Näsijärvellä

Näsijärvi
Koko päivän aurinko oli paistanut paahtavana taivaalla. Lämpöä oli melkein kolmekymmentä astetta ja olo oli tukala. Töiden jälkeen piti lähteä asioille keskustaan ja heti kun vain mahdollista kiiruhdin Näsijärvenrantaan kajakki vajalle. Alus vesille ja menoksi. En päässyt pitkälle rannasta kun taivaalle alkoi jo kerääntymään sadepilviä. Niin siinä aina käy; päivä on hellettä ja alkuillasta tulee sade. Ajattelin kuitenkin, että ei sade haittaa ja jatkoin matkaani. Ei pelkkä sade olisikaan haitannut, mutta siinä vaiheessa kun ukkonen tuli kuvioihin mukaan, oli minulla kiire rantaan salamoilta suojaan.
Rannalla kyyhötin pusikossa neljäkymmentä minuuttia. Vettä tuli solkenaan ja maassa istuessani valui vesi reisiä pitkin alas shortsien suista sisään. Ihanaa. Sain olla omassa rauhassa: istuin vesisateessa läpikotaisin kastuneena ja odotin ukkosen menoa. Tämä oli todella sitä omaa laatuaikaa:)
Lopulta ukkonen oli päässyt tarpeeksi etäälle, jotta uskalsin lähteä paluu matkalle. Ylimääräisi lenkkejä en jostain syystä halunnut, joten suunnistin kotisatamaan suorinta mahdollista reittiä. Perille päästyäni sataa tihutti yhä edelleen. Viimeistelin märän olotilani pulahtamalla uimaan ennen kotimatkaa. Tämä oli hieman turhan kostea reissu. Ensi kerralla olen tarkempana sateen kanssa.

tiistai 22. heinäkuuta 2014

Valokuvausta ja ravustusta Kaukajärvellä

 Ravustus on alkanut! Jei! Lähdimme siis vesille toiveissa oiva rapusaalis. Tosin minä keskityin vain toivomaan ja valokuvaamaan, rapujen kerääminen jäi muiden vastuulle:) Tässä muutamia kuvia järvenpohjasta. Niin ja niitä rapujakin tuli oikein mukavasti:)

keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Melontareissu Lempäälän ympäri

Kesän ensimmäinen melontaretki venyi heinäkuun puolelle. Yhtenä syynä oli viileähköt ja sateiset ilmat, mutta myös minun saamattomuuteni. Mutta viimeinkin pääsin vesille!
Lempäälän kiertävä melontareitti on noin 10km pitkä. Maisemat ovat minusta oikein hienot; luonnon rauhaa lähellä kaupunkia. Pienet koskipaikat ja virtaava vesi on mukavaa vaihtelua järvellä melontaan. Kanavan läpi kulkeminen on aina hieman jännittävää ja kanoottien kantaminen pienen kangaksen yli tekevät reitistä mukavan erilaisen. Ja kun tähän lisätään vielä aurinkoinen kesäpäivä on kaikki kohdallaan:)

torstai 3. heinäkuuta 2014

Kesäistä raparperisimaa

Tämä raparperisima oli kerrassaan herkullista! Tein sitä yhden satsin ja se tuli juotua hujauksessa niin oli juoma kesäistä ja hyvän makuista. Tätä teen taatusti toistekin, niin hyvin se maistui kaikille sitä maistaneille.

Ainekset raparperisimaan:
- 5l vettä
- 1 1/2l raparperin paloja
- 0,5kg fariinisokeria
- 0,5dl sitruunamehua
- 0,25tl hiivaa

Kaada noin puolet vedestä kattilaan raparperin palojen kanssa. Keitä raparpereja noin 20 minuuttia. Siivilöi muodostunut raparperimehu puhtaaseen astiaan. Lisää joukkoon sokeri ja sekoita niin kauan että sokeri liukenee. Sokerin liuettua lisää joukkoon loppu vesi ja sitruunamehu. Jäähdytä kädenlämpöiseksi. Liuota hiiva pieneen tilkkaan vettä ja sekoita mehun joukkoon. Anna seistä yksi vuorokausi huoneenlämmössä, pullota ja anna valmistua noin 1 viikko.
Noin viikossa sinulla on maistuvaa raparperisimaa, jei!:)