Elämä on kuljettanut minut muutaman mutkan kautta Tampereen seudulle. Täällä olen ihmetellyt ja ihastellut alueen luontoa sekä ihmisiä ja elämää ylipäänsä jo useamman vuoden ajan. Kun on mielekästä tekemistä, hyvää seuraa ja uutta opittavaa, aika kulkee kovin nopeaa. Niinpä olen huomaamattani ylittänyt kolmekymmentä ikävuotta.
Suuria intohimojani ovat luonto ja retkeily, käsityöt sekä kotona puuhastelu. Kerään mielelläni luonnonantimia, vaellan Lapin tuntureilla tai Etelä-Suomen metsissä, melomaan haluaisin ehtiä useammin ja toivon että talvisin olisi lunta hiihtämiseen. Olen aloittanut käsitöiden teon aikuisiällä. Uutta opittavaa on valtavasti enkä vielä hallitse täysin omepukonetta tai saumuria. Kudon mielelläni ja muutamana syksynä olen hullaantunut himmeleiden askarteluun.
Iloa ja riemua päiviini tuovat hyvät ystävät töissä ja vapaalla sekä tietenkin avopuolisoni. Toisinaan unohdun liiaksi kotiin, koska siellä on niin paljon mukavaa puuhasteltavaa. Kesällä aikani kuluu puutarhassa kun hoidan ja vaalin kasvimaatanani, hedelmäpuita ja marjapensaita. Yritän kovasti saada satoa säilöttäväksi. Toisinaan onnistun paremminkin, toisinaan sato jää kovin vaatimattomaksi.
Talvisin nautin takan lämmöstä, opettelen käyttämään leivinuunia ja teen käsitöitä sen verran kun huvittaa.
Tervetuloa blogiini!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti