sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Jotain vihreää

Kultaköynnoksen lehti
Minun ja ystäväni valokuvausteemat saivat toukokuussa jatkoa, kun valitsimme kohteita teemalla vihreä. Ensimmäisena ajatuksena oli kuvata kevään/kesän vihreyttä, mutta kuitenkin tuli kuvattua myös muuta. Kevään toimet ovat vieneet aikaa valikuvaamiselta, minkä takia vihreät kuvat jäivät minulla hieman vähälle. Tässä kuitenkin jotain  vihreää, mitä onnistuin kuvaamaan.
Kasvi halkeilleessa maassa 
Vihreän juomalasin läpi paistaa aurinko
Vihreän juomalasin läpi paistaa aurinko

torstai 28. toukokuuta 2015

Helppoja betonitöitä puutarhaan

Helppo betonityö puutarhaan: laatta raparperin ruotukuviolla.
Kun päästetään innokas ja kokematon henkilö tekemään betonitöitä, syntyy siitä paljon sotkua ja pölyä. Mutta kaiken sotkun lisäksi syntyi myös onneksi jotain valmistakin:) Muotteina käytin vanhaa karkkilaatikkoa, minkä pohjalle laitoin raparperinlehden. Lisäksi löysin kirpputorilta muovisia sydämenmuotoisia astioita. Näistä syntyi laattoja puutarhaan. Nämä muoviset muotit olivat helppoja käyttää ja sain kuivuneet betonityöt niistä helposti irti.
Helppo betonityö puutarhaan: sydämen muotoiset laatat
Helppo betonityö puutarhaan: laatta raparperin ruotukuviolla.
Kirpputorilta mukaani tarttui myös silikoninen kalakuvioinen jääpalamuotti. Silikonimuotti oli ehkä kaikkein paras muotti betonitöihin. Valmiit kuviot oli helppo painaa muoteista irti. Suosittelen siis silikonimuottien käyttöä betonitöissä:) Nämä kalat olivat enimmäkseen vain kokeilu. En vielä tarkalleen tiedä, mihin tulen ne asettamaan, mutta uskon niiden löytävän paikkansa:)
Helppo betonityö puutarhaan: kalanmuotoiset betonityöt
Helppo betonityö puutarhaan: kalanmuotoiset betonityöt
Kokeilin myös tehdä vanhoihin muovipulloihin kynttilätuikkuja. Nämä eivät oikeen onnistuneet haluamallani tavalla. Tuikut pullahtivat kuivumisvaiheessa betonista ylös ja päälyosasta tuli hieman epätasainen. Ensi kerralla pitää keksiä jotain, mikä pitää tuikut upotettuna betonissa tai mielellään käyttää jotain muuta apuvälinettä tuikun kolon tekemiseen. Nämä tuikut kuitenkin löytyvät varmasti pihasta syksyn tullen, vaikka ne eivät aivan priimaa olekkaan.
Helppo betonityö: Kynttilätuikut
Helppo betonityö: Kynttilätuikut
Ehkä omasta mielestäni jännittävin työ oli kukkaruukun teko. Käytin muottina muovista ämpäriä, minkä  sisään painoin pienemmän muovisen roskiksen. Minulla oli suuria vaikeuksia saada ensin sisämuotti pois. Lisäksi jouduin tekemään ämpärin pohjaan reiän, kun en saanut ruukkua muuten ulos ämpäristä. Mutta lopputulos oli vaivan arvoinen, minusta tästä ruukusta tuli todella kaunis!
Helppo betonityö puutarhaan: betoniruukku
Helppo betonityö puutarhaan: betoniruukku
Ja pitihän minunkin saada pihaani betoninen raparperin lehti:) Tämän työn kanssa tein pienen virheen. Betoni oli hieman liian löysää siinä vaiheessa kun laitoin sen raparperinlehden päälle ja sen takia betoni valui liiaksi reunoja kohti. Betonilehteni reunat ovat todella ohutta betonia ja murtuvat helposi. Ensi kerralla muistan tehdä betonista alkujaan paksumpaa jotta se pysyy lehden päällä kuivumisen ajan.
Helppo betonityö puutarhaan: Betoninen raparperinlehti
Helppo betonityö puutarhaan: Betoninen raparperinlehti
Suosittelen kokeilemaan betonitöiden tekoa. Netistä löytyy ohjeita ja innoittavia kuvia. Betoni on edullista, 25kg noin 4 euroa. Yhdestä säkistä tulee noin 10 litraa betonimassaa, riippuen toki siitä kuinkaa vahvaa betonia tekee. Muoviset ja taipuisat muottiastiat ovat tämän minun kokemukseni perusteella parhaita. Muotit tulee öljytä ennen kuin niihin laitetaan betoni. Öljy auttaa valmiin työn irrottamista muotistaan. Itse käytin öljynä tavallista rypsiöljyä. Annoin töiden kuivua noin 24 tuntia muoteissaan. Lopullinen kuivuminen tapahtui ilman muottia ja se kesti muutaman päivän työn koosta riippuen. Mutta tarkempia ohjeita kannattaa katsoa netistä tai kirjoista. Minun täytyy vielä itsekin tarkistaa muutama niksi ennen seuraavia betonitöitä:)

tiistai 12. toukokuuta 2015

Särkänniemen eläimet

Särkänniemen koiramäki kuvattuna näsinneulasta
Saimme vapaaliput särkänniemeen ja vietimme siellä lauantai päivän. Edellisestä Särkänniemen käynnistä olikin aikaa jo useampi vuosi. Aikuiset ihmiset, jotka alkavat voimaan pahoin kovin helposti, jättivät laitteet minimiin ja nauttivat Näsinneulan maisemista, akvaariosta sekä Koiramäen eläimistä:)
Tampereen kaupunkia kuvattuna näsinneulasta
Tampereen kaupunkia kuvattuna Näsinneulasta
Kirkkaalla säällä maisemat Näsinneulasta olisivat olleet paljon upeammat, mutta kauas sieltä näki pilviselläkin säällä. Tamperetta katsellessa aina yllättyy, kuinka ahtaasti kaupunki on muodostunut kahden ison järven väliin. Keskusta näyttää melkoisen tiiviltä ilmasta katsottuna. Tuttuja kohteita näkyy maisemassa paljon.
Kaloja särkänniemen akvaariossa
Kaloja särkänniemen akvaariossa
Lisko särkänniemen akvaariossa
Lisko särkänniemen akvaariossa
Kala särkänniemen akvaariossa
Minun mielestäni Särkänniemen akvaario on kiva. Se ei ole kovin suuri, joten kaikki kalat jaksaa ihastella läpi ennen väsähtämistä:) Outoja kaloja on paljon ja nimet eivät jää helposti mieleen, joten en valitettavasti osaa nimetä kuvaamiani kaloja. Kauniita ne ovat katsella ja toisinaan ajattelen, että akvaario olisi kiva myös kotona, mutta ehkä olen kuitenkin liian mukavuuden haluinen enkä halua sellaista hoidettavakseni. On helpompaa käydä ihastelemassa kaloja toisten akvaarioissa:)
Särkänniemen koiramäki
Särkänniemen koiramäki on rakennettu vanhan kotieläinpihan paikalle. Kotieläimet löytyvät alueelta yhä, alueen ilme on laitettu koiramäen tyyliin. Alueella on myös kahvila, karkki- ja matkamuistomyymälä. Lapsille löytyy myös pallomeri. Koiramäen alueella oli kiva kävellä ja ihmetellä eläimiä. Poni ja tämän vallaton varsa olivat tällä kertaa eläinpihan parasta antia. Varsa oli kovin energinen ja teki melkoisia pyrähdyksiä aitauksessaan. Sitä menoa oli hauska katsella:)
Hanhia Särkänniemen koiramäessä
Ponin varsa särkänniemen koiramäessä
Piehtaroiva poni särkänniemen koiramäessä
Ponin varsa särkänniemen koiramäessä
Poni särkänniemen koiramäessä
Karvainen sika särkänniemen koiramäessä
Lehmä särkänniemen koiramäessä
Kahvila särkänniemen koiramäessä

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Pajutöitä Hämeenkyrön Luontovakassa

Teimme ystävieni kanssa jo huhtikuussa lauantaipäivä retken Hämeenkyrön Luontovakkaan, missä opettelimme pajutöiden alkeita. Saimme valita pajutyömme kolmesta vaihtoehdota; kori, lehden muotoinen vati tai köynnöstuki. Vati ja kori olivat suosituimmat valinnat, mutta minä halusin tehdä myös köynnöstuen köynnöskrassilleni:)
Pajuvadin valmistaminen
Tästä alkaa pajuvadin valmistaminen.
Pajukorin valmistamista
Pajukorin valmistaminen alkaa näin:)
Paju on materiaalina yllättävä. On vaikea käsittää, että sen voi todella laittaa vaikka minkälaiselle mutkalle eikä se katkea. Ainakin minulla pajun työstäminen kävi hieman käsien päälle, mutta tämä on varmasti aloittelijan ongelma. Kädet varmasti tottuvat pajun käsittelyyn, jos pajutöitä tekisi enemmän. Työstämisen apuna käytettiin styroksia, oksasaksia ja muutamaa muuta työkalua. Mitään kovin ihmeellisiä tarvikkeita pajutöissä ei siis tarvita.
Valmis pajuvati
Tässä minun tekemäni pajuvati
Jos olet kiinnostunut pajutöiden tekemisestä, voin lämpimästä suositella Luontovakkaa ja heidän ohjaustaan, Ohjaajamme oli taitava ja hänen neivoillaan jokainen sai työnsä tehtyä ja lopputulokset olivat upeita. Luontovakka valmistaa pajutuotteita myös myyntiin. Käy toki tutustumassa heidän sivuihinsa: Luontovakka. Minä olen enemmän kuin tyytyväinen omiin tuotoksiini ja päivääni pajutöiden parissa.
Köynnöstuki pajusta
Pajusta tehty köynnöstuki
Pajusta tehty köynnöstuki
Pajusta tehty lehden mallinen vati

perjantai 8. toukokuuta 2015

Lisää aplikoituja tyynyliinoja:)

Aplikoimalla tehty kahvikuppiaiheinen tyynyliina
Ompelukoneeni on taas hetkellisesti päässyt töihin kun innostuin tekemään lisää tyynyliinoja. Näissä on kyllä suoraan sanottuna melkoinen väkertäminen ja monta vaihetta, mutta jostain syystä pidän tästä kovasti. Uusia aplikointi ideoita on jo varastossa odottamassa toteuttamista. Mutta ennen kuin pääsen aplikoinnin pariin, pitää tehdä muutama muu ompelu työ. Kaapin kankaat hupenevat pikkuhiljaa, hyvä niin:)
Aplikoimalla tehty tyynyliina
Aplikoimalla tehty tyynyliina

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Suolainen piirakka joko kasvis- tai lihatäytteellä

Suolainen kasvispiirakka
Viikonlopun vieraille leivoin suolaista piirakkaa. Vieraissa oli mukana sekä lihansyöjiä että kasvissyöjiä, joten tein kaksi erillistä piirakkaa. Pohja oli molemmissa sama, täytettä muokkasin haluamallani tavalla. Minusta tämän piirakan pohja on todella hyvä ja maukas. Aion käyttää sitä toistekin ja vaihdella täytteen aineksia aina mielialan mukaan:) Ohjeesta tulee pellillinen.

Pohja:
- 5dl vehnäjauhoja
- 150 voita
- 1tl suolaa
- 2tl leivinjauhetta
- 1prk kermäviiliä

Täyte:
- 2dl ruokakermaa
- 1dl maitoa
- n. 150g emmental raastetta
- 3 kananmunaa
- hienonnettua persiljaa
- kinkkua/pekoni/ savun makuista tofua
- kirsikkatomatteja
- mustapippuria

Pohja: Kuivat aineet sekoitetaan/nypitään kermaviilin ja  huoneenlämpöisen voin joukkoon. Kun taikina on tasainen, levitetään se taisaisesti vuokaan.

Täyte: kaikki aineet sekoitetaan keskenään ja kaadetaan pohjan päälle. Täytteen aineita olen vaihdellut melko monella tavalla. Aina olen pitänyt mukana ruokakerman, maidon, juustoraasteen ja kananmunat. Muita aineita olen vaihdellut haluamallani tavalla.

Paista 225 asteessa noin 35 minuuttia.

maanantai 4. toukokuuta 2015

Huhtikuun kuvat: Kevään tulokas

Leskenlehti
Huhtikuussa tarkoituksenani oli kuvata kevään tulokkaita. Valitettavasti tekimistä on ollut niin paljon, että kuvaaminen on kärsinyt siitä. Onnistuin ottamaan vain muutaman kuvan kevään tulokkaista. Luonnosta tulokkaita olisi huhtikuun aikana löytynyt vaikka kuinka. Kurjet lensivät useamman kerran pihamme yli ja metsän reunassa kukkii monenlaista kasvia. Sain kuitenkin napattua kuvan vain pihamme leskenlehdistä ja metsän sinivuokoista.
Leskenlehti
leskenlehti
Sinivuokko
Tällä alueella metsä on täynnä sinivuokkoja. Niitä on minun mielestäni aivan hirveästi:) En ole ennen nähnyt sinivuokkoa missään näin paljoa ja olenkin ihaillut niitä ahkerasti. Niiden väri on minulle kovasti mieleen ja ne tulevat hyvin esiin vielä ruskean harmaata maata vasten. Sinivuokot ovat yksi suosikki kukistani.
Kukkiva näsiä
Kukkiva näsiä
Metsässä kävellessäni törmäsin kukkivaan näsiään. Kasvi on mielestäni melkoisen kiehtova. Kuiva lehdetön oksa näyttää elottomalta, mutta jonain päivänä oksa on kuitenkin täynnä kauniita kukkasia. Uskomatonta!
Tomaatin taimia
Erilaiset taimet ovat valloittaneet ikkunalautani. Tomaatit ovat kasvaneet jo hyvään mittaan. Tomaattien kaverina ikkunoillani kasvaa mm. persiljaa, mustasilmasusannaa, köynnöskranssia, basilikaa ja punakaalin taimia. Kovasti jo odotan ilmojen lämpenemistä, jotta saan kasvit ulos aurinkoon:)