Kilpailuaamu oli toimintaa ja täpinää täynnä. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja päivästä oli tulossa lämmin. Heti aamu tuimaan jouduimme hätyyttämään varamiehen paikalle, kun yksi meistä sairastui yllättäen. Onneksi se asia saatiin nopeasti järjestykseen ja varamiehemme saapui reippain mielin paikalle. Kisapaikalla haimme kilpailunumeromme ja emitit. Valitsimme paikan, missä odotamme ja seuraamme toistemme suunnistamista. Minulla oli suunnistettavana ensimmäinen osuus ja olin kyllä todella täpinöissäni:)
Lähdin lähtöalueelle hyvissä ajoin. Piti vielä ehtiä vessaan ja hieman seuraamaan tilannetta ennen lähtöä. Tosissaan kilpailijat veryttelivät lähtöalueella, minä seisoskelin sivummalla muutaman muun kanssa. Epäröiviä ilmeitä näkyi muidenkin kasvoilla, joten en ollut ainoa ensikertalainen. Yhteislähtö jännitti minua melkoisesti. Pelkäsin jääväni toisten jalkoihin tai sitten unohtaisin lukea karttaa ja vain päätyisin metsään tietämättä missä olen. Monenlaista ehdin ajatella ennen lähtöä. Järjestäjille iso kiitos selvistä ja hyvistä ohjeista. Kun lähdön hetki oli lähellä, meidät ohjattiin omille lähtöpaikoillemme. Minun paikkani oli odotetusti takarivissä, joten saatoin unohtaa huoleni siitä, että koko 1400 päinen lössi talloisi ylitseni:) Takani oli vain muutama rivi, joten selviäisin kyllä.
Kartat jaettiin osallistujille kun lähtöön oli alle minuutti. Karttaan ei tietenkään saanut koskea ennen lähtölaukausta. Armeijan tykit ampuivat lähtömerkin ja koko suuri naisjoukko lähti liikkeelle. Hieman yllätyin reipasta lähtöä. Ohitseni suhahteli suunnistajia vaikka kuinka paljon. Päätin ottaa rauhallisesti ja tutkia karttaa matkalla metsään. Suunnitelmani toimikin ihan hyvin, koska metsään päästyäni minulla oli suunta selvillä. Lähdin kohti ensimmäistä rastia.
Näin ensikertalaisena yllätyin todella sitä solidaarisuutta ja yhteityötä, mikä metsässä vallitsi kuntosuunnistajien kesken. Jo ennen ensimmäistä rastiaka alkoi huuteli että kellä on se ja se rasti. Ja tehtiin pareja tai ryhmiä, että suunnistetaan yhdessä. Olin hämilläni. Tätäkö tämä on? Jotenkin tämä yhteistyö suunnistajien kesken oli minusta hämmentävää. Päätin selvitä yksin ja jätin rastihuutelut omaan arvoonsa.
Suunnistamiseni onnistui minulta omaan tasooni nähden hyvin. Löysin rastit, mutta ei se toki kovin hankalaa ollut, koska suuren osan ajasta suunnistajat etenivät jonossa. Varsinkin yhdessä tiheikössä kaikki menivät peräkanaa pientä polkua pitkin, mikä tiheikköön oli muodostunut kilpailun aikana. Sillä hetkellä hieman mietin, että on tämäkin suunnistamista. Tässä mennään jonossa kuin köyhän talon porsaat:) Mutta kyllä se letka siitä sitten viimein hajaantui ja loppumatkasta sai kulkea jo melko rauhassa. Hajautettuja rasteja oli riittävästi ja tietenkin ihmiset etenivät erivauhtia. Minun täytyy myöntää, että juoksukuntoni ei ollut riittävä. Rastit löytyivät, mutta en jaksanut juosta tarpeeksi nopeaa. Nyt tiedän, mitä pitää harjoitella:)
Pääsin siis kunnialla maaliin, mikä oli tavoite. Seuraava lähtijä oli odottamassa ja vaihto onnistui ilman ongelmia. Kakkososan taivaltaja pääsi matkaan. Jokainen meidän joukkueesta onnistui löytämään rastinsa ja pääsi kunnialla maaliin. Joukkueena saavutimme tavoitteemme; olimme maalissa ennen kuin se sulkeutui:)
Tämä Venlojen viesti oli oikein hauska kokemus. Yllätyin positiivisesti siitä, kuinka hyvin niin suurta ihmismäärää pystyttiin alueella palvelemaan; ruokapaikkoihin ei tarvinnut paljoa jonottaa, suihkuissa oli hyvin tilaa ja kaikki muukin pelasi hyvin. Järjestäjille siis iso kiitos! Koska kokemus oli kaikin tavoin positiivinen saatan lähteä toistekin. Pitää vain treenata sitä juoksukuntoa lisää:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti