Vanhassa Novita-lehdessä (talvi 2008) oli ohje pitkään pitsineuleiseen huiviin, mitä innostuin kokeilemaan. Huivin aloitus oli jostain syystä minulle todella vaikea. Jouduin purkamaan alun ainakin kolme kertaa, koska hukkasin aina silmukoita. Lopulta pääsin juonesta kiinni ja huivi alkoi kasvamaan pituutta:) Todellisuudessa kuvioneule oli helppo ja toisti samaa kuviota koko ajan. Jostain syystä se vain oli minulle aluksi hankala. Joten kommenttejani ei pidä säikähtää vaan kannattaa kokeilla itse:)
Jos olisin tehnyt täysin ohjeen mukaan, olisi huivista tullut kaksi kertaa leveämpi. En kuitenkaan halunnut kovin leveätä mallia joten toistin mallikertaa vain kaksi kertaa kun ohjeen mukaan sitä olisi pitänyt toistaa neljä kertaa.
Lankana minulla oli Novita Huurre (yksi kerällinen) ja puikot olivat nro 6. Huivista tuli sopiva kaulaan kietaistavaksi tai hartioilla pidettäväksi. Olen tyytyväinen, että näin vaivan vaikka alussa olisikin hieman vaikeuksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti