perjantai 27. lokakuuta 2017

Kirjoneule lapasia

Kirja; perinteiset lapaset, Anna Karoliina Tetri
Näin syksyllä innostun joka vuosi neulomaan sukkia ja lapasia. Ajankohta on tietenkin otollinen, jotta kylmien säiden tullessa on valmiina lämmikettä sormille ja varpaille. Muutaman viime vuoden olen ollut erityisen innostunut kirjoneuleista. Olen hieman itsekin yllättänyt tästä innostuksesta. Kirjoneuleissa on oma vaivansa ja niiden neulominen on hieman hidasta. Mutta minua on kuitenkin koko ajan enenemässä määrin ruvennut kiinnostamaan kirjoneuleiden teko ja mahdollisuudet saada neuleisiin erilaisia kuvioita.

Viimeisimmat neuletyöni olen tehnyt Anna Karoliina Tetrin kirjasta, Perinteiset lapaset. Kirjassa on useampia kauniita kirjoneuleohjeita. Kirjan alussa kerrottiin lapasten historiasta ja merkityksestä suomalaisessa kulttuurissa. En ole aikaisemmin tullut ajatelleeksi, kuinka merkittävä rooli neule- ja muilla käsitöillä on ollut mm. kapiokirstuissa. Lapasia on saatettu neuloa sulhasen koko suvulle! Tämän vuoksi kapiokirstun sisältöä on alettu kasaamaan jo hyvin nuorella iällä. Ja mitä taidokkaampia lapaset ovat olleet, sitä parempaa vaimoainesta nainen on ollut:) Minusta oli mukavaa kun kirjassa kerrottiin käsineiden historiasta. Jotenkin kirjaa lukiessa tuli sellainen olo, että ne omat käsityöt eivät ole lainkaan mikään ihan vaatimaton juttu:)

Kirjassa esitellyt kirjoneulekuviot kirjoittaja on kerännyt museoiden arkistosta tai muista historiallisista lähteistä. Käsineiden alkuperästä on kerrottu paikkakunta ja toisinaan jopa tekijä. Jotenkin tämä neuleuden historian tunteminen tekee niistä paljon mielenkiintoisempia kuin jos kirjassa olisi pelkkä ohje ilman sen historiaa.

Hieman jouduin ohjeita soveltamaan saadakseni ne sopimaan omaan käsialaani. Usein selvisin vaihtamalla puikkojen kokoa, mutta tähtilapasiin jouduin myös lisäämään muutaman silmukan saadakseni niistä omaan käteen sopivat.
Tähtilapaset, kirjoneule lapaset
Tähti lapaset neuloin Dropsin Fabel langalla, puikot olivat kokoa 2,5. Neuletiheys lapasissa minun käasialallani oli 40s ja 38krs = 10cm. Näistä lapasista tuli siis melko kapeat, mutta ne sopivat minun käteeni.

Tämä tähtikuvio on peräisin Pietarsaaren seudulta, missä sitä on kudottu 1920-luvulla. Kuvion iäasta tai suunnittelijasta ei ole tarkkaa tietoa. Kirjan mukaan malli on peräisin Ähtäväläisen neulojan muistiinpanoista. Itse neuloin keltaiset tähdet ruskealla pohjalle, mutta perinteisesti tähtilapaset ovat olleet mustavalkoiset ja muut värit ovat tulleet vasta myöhemmin.
Enontekiön lapaset, kirjoneule lapaset
Enontekiön lapaset tein itse kehräämästäni ja värjäämästäni langasta. Tämä käsin kehräämäni lanka on minun ensimmäisiä kehräämiäni lankoja, joten se ei ollut aivan tasaista. Tämän vuoksi lapasten pinnasta tuli hieman epätasainen ja persoonallinen. Langat olen värjännyt kasvivärjäyskurssilla. Valitettavasti en muista, mistä kasveista värit ovat peräisin. Kirjan ohjeessa nämä lapaset on neulottu kirkkaan punaisella ja tumman sinisellä.

Enontekiön lapasten värimaailma sopii yhteen saamelaispuvun värien kanssa. Jokaisella tekijällä on kirjan mukaan ollut omat kuviot ja niiden järjestys. Omiin lapasiini jouduin jättämään muutaman viimeisen kuvion pois. Muuten lapasista olisi tullut minulle liian pitkät.
Kirjoneulelapaset, lehtikuvio
Nämä lehtikuvioiset lapaset neuloin Novita Nalle langalla, puikoilla nro 2. Neuletiheydeksi sain 34 silmukkaa ja 36kerrosta = 10cm. Oma käsialani ei sopinut täysin ohjeeseen ja teinkin niihin vähemmän kerroksia kuin ohjeessa neuvottiin. Näin sain lapasista sopivan pituiset.

Ohjekirjan mukaan tämä kuvio on peräisin Suomenlahden ulkosaaristosta. Mallilapaset löytyvät kirjan kirjoittajan mukaan kansallismuseon arkistosta. Samaista lehtikuviota on tehty myös muualla Suomessa ja Virossa. Kauniit lapaset!

Näiden ohjeiden lisäksi kirjassa on paljon muitakin kirjoneuleohjeita. Lisäksi siinä on ohje muutamiin sormikkaisiin ja virkattuihin lapasiin. Tähän kirjaan kannattaa minun mielestäni tutustua, jos on kiinnostunut kirjoneulekuvioista. Itse voisin ottaa kirjan jopa omaan kirjahyllyyni. Nyt se on ollut minulla lainassa kirjastosta. Näillä lapasilla pärjään tämän talven. Ensi talveksi voin sitten kokeilla joitain muita kirjan ohjeita.

Vauva-arki on pitänyt minut nyt melkoisen työllistettynä ja käsitöiden tekeminen on jäänyt vähälle. Saa nähdä, milloin ehdin saamaan seuraavaksi jotain valmista. Työn alla on useampikin projekti, mutta ne etenevät hitaasti. Mutta koitan palailla tänne blogiin jälleen mahdollisimman pian, kunhan ehdin. Mukavia käsityöhetkiä kaikille!
Kirjoneulelapasia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti