Blogini on ollut melkein vuoden päivät suunnittelemattomalla tauolla. Elämäni muuttui melkoisesti lapsen syntymän jälkeen ja tähän kuluneeseen vuoteen on mahtunut paljon muutakin härdelliä, sekä positiivista että negatiivista. Minulla ei ole ollut blogille aikaa eikä energiaa piiiiiitkään aikaan. Monesti olen kyllä kaivannut blogin, käsitöiden ja muiden harrastusten pariin, mutta en ole onnistunut löytämään niille sopivaa rakoa arjen keskeltä. Nyt elämä tuntuu hieman rauhoittuneen, joten toivon kovasti että jatkossa asiat olisivat toisin.
Esikoisemme syntymän jälkeen vietin reilun vuoden kotona lastani hoitaen. En ole koskaan aikaisemmin ollut poissa töistä yhtä pitkää aikaa. Tuohon reiluun vuoteen mahtui valtaisat määrät ihania elämyksiä ja kokemuksia lapsen kanssa, mutta toki myös paljon huonosti nukuttuja öitä, väsymystä, joskus turhautumista ja ahaa-elämyksiä. Yhden mieleen painuneen ahaa-elämyksen sain kerran kiikuttaessani roskapussia ulos talosta. Mieleeni juolahti, että tein tämän juuri eilen viimeksi. Aloin kiinnittämään huomiota roskan määrään, minkä tuotamme ja totesin sen olevan melko valtaisaa.
Lapsella on ollut päivisin kotona ollessa käytössä kestovaipat. Vain öisin ja nyt vanhemmalla iällä päiväunilla olemme käyttäneet kertakäyttövaippoja. Näin siksi, että kestovaippojen imukapasiteetti loppui unilla aina kesken vaikka kuinka lisäsin imujen määrää. Kyllästyin melko pian jatkuvaan lakana ja yövaatepyykkiin ja siirryimme kertakäyttövaippoihin unien aikana. Kestovaipat eivät kuitenkaan ole pelastaneet meitä suurelta roskamäärältä. Toki ne ovat roskan määrää huomattavasti vähentäneet, mutta jostain kummasta sitä roskaa vain syntyy. Pääasiallisesti roskaa syntyy ruokien pakkauksista. Asumme syrjäkylällä ja lähikauppanamme on keskikokoinen Sale, mistä tuotteita ei juurikaan saa ostettua irtona. Päätin kuitenkin tehdä pieniä muutoksia, joilla saisin roskien määrää laskettua elämäämme sopivalla tavalla. Tämä tarkoittaa yksinkertaisia ja helppoja muutoksia, mutta jostakin sitä on aloitettava.
Tässä helpoimmat muutokset, mistä aloitin; ostoskassit, hedelmäpussit, talouspaperi ja pakkausten valikointi. Ostokassit ovat nyt kankaiset (niitä löytyikin valmiina kaappien kätköistä vaikka kuinka paljon) ja niiden kaveriksi ompelin kestopusseja hedelmille.
Pussien materiaalina käytin vanhaa valoverhoa, mille ei enä ollut käyttöä. Valoverho oli kovin liukasta ja punnitustarrat eivät pysyneet siinä kiinni kassalle saakka. Ompelin pusseihin pienet puuvillatilkut punnitustarraa varten. Nyt hintatarra on tallella vielä kassallakin eikä sitä tarvitse etsiä hihnasta tai maitopurkkien kyljistä. Olen oikein positiivisesti yllättynyt siitä, kuinka käteviä nämä ovat käytössä. Suurin ongelma oli aluksi se, että meinasin unohtaa ottaa pussit kauppaan mukaan. Mutta nyt minäkin hatarapää olen oppinut muistamaan, että nämä ja ostoskassit pitää napata eteisen naulakosta mukaan kauppaan lähdettäessä. Opin siis selvästi vielä uutta:)
Seuraavaksi talouspaperi. Se on toki oikein kätevä keksintö lapsen naaman ja käsien pyyhimiseen ruokailun jälkeen. Esikoisemme on ollut myös oikein innostunut tutkimaan, kuinka vesi, maito tai mikä vaan nestemäinen leviää keittiön pöydälle kun sitä kippaa kupista pyyhkäisee kädellä. Tätä estellessä tuli aina napattua talouspaperin palanen, vaikka keittiörättikin olisi kelvannut asian hoitamiseen oikein mainiosti. Ompelin vanhasta puuvillaisesta lakanasta meille kestorättejä. Ne sijaitsevat korissa keittiönpöydän vieressä niin että ne ovat jopa nopeammin käden ulottuvilla kuin perinteinen talouspaperi. Näin olemme saaneet laskettua talouspaperin kulutusta huomattavasti, vaikka sitä meillä yhä käytetään mm. nenän niistämiseen.
Ja kolmantena kikkana roskan vähentämisessä olen käyttänyt pakkausten valikointia. Suosin pahviin ja paperiin pakattuja tuotteita, koska nämä pakkausmateriaalit ovat helppoja kierrättää. Valitsen myös tuotteita, joissa on mahdollisimman vähän pakkausmateriaalia. Tämä vaati aluksi hieman normaalia enemmän aikaa kaupassa käydessä, mutta nyt tutut tuotteet löytyvät jo nopeasti.
Näillä pienille teoilla ei maailmaa roskalta pelasteta, mutta olen kuitenkin tyytyväinen että olen aloittanut ja tehnyt jotain. Olen tutustunut zero waste-elämäntapaan ja saanut paljon vinkkejä ja idoita roskan vähentämiseksi. Tavoitteenani on ottaa uusia asioita käyttöön pikkuhiljaa niin että ne sulautuvat arkeemme suht vaivattomasti. Näin koko ajatus ei unohdu liian suurien tavoitteiden takia. Ehkä kerron jatkossa lisää, pienistä muutoksista mitä olemme arjessamme tehneet roskan vähentämiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti