perjantai 14. maaliskuuta 2014

Lasinpuhallusta aloittijoille

Kävimme porukalla ystävieni kanssa tutustumassa lasinpuhallukseen. Kohteemme oli pieni yksityisfirma, missä sai tutustua lasinpuhalluksen saloihin ja koettaa puhaltamista itse. Puhaltamistehtävä oli toki valittu ensikertalaisia varten eikä se vaatinut muuta kuin taitoa puhaltaa pilliin:)
Uuniin näki vain pienestä kolosta. Meitä ei päästetty lähelle uunia vaan ammattilaiset hoitivat työskentelyn uunilla. Pajassa oli kovin lämmintä ja siellä tarkeni hyvin teepaidalla vaikka ulkona oli pakkasta. Itse puhaltamisvaihe ei ollut hankalaa. Seisoimme korokkeella, puhalsimme metallipilliin ja samalla nostimme pilliä hitaasti. Näin lasi sai muotonsa paisumalla ja venymällä.

Maljakon/pullon loppumuotoilu ja pillistä irroittaminen jätettiin kokeneemmille. Lopuksi maljakko laitettiin jäähtymään. Jäähtyminen kesti melko kauan ja maljakot olivatkin valmiita parin päivän kuluttua puhaltamisesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti