maanantai 26. toukokuuta 2014

Viikonloppu kuhankuonolla

Viikonloppuna oli ohjelmassa reippailua, raitista ilmaa, auringosta ja lämmöstä nauttimista hyvässä seurassa. Lähdimme tyttöporukalla viikonloppuretkelle Kuhankuonon retkeilyreitistölle. Sää suosi meitä liiankin kanssa. Lauantaina lämpöä oli melkein kolmekymmentä astetta, minkä ansiosta patikointi oli melko uuvuttavaa ja hiki virtasi. Maisemat vaihtelivat suosta aarnimetsään. Aarnimetsässä törmäsimme keskellä polkua isottelevaan ukko-metsoon. Se oli todella agressiivisella päällä. Olisi ollut hauska nähdä omat ilmeemme ja eleemme, kun toisiimme törmäillen säntäsimme metsoa karkuun. Aina kun sain kameran esille, lintu levitti siipensä, meni kyyryyn ja alkoi juoksemaan kohti. Katsoimme parhaaksi kiertää linnun toista reittiä. Se oli tosissaan reviirinsä puolustamisessa ja sillä oli kotikenttäetu joten emme mahtaneet mitään:)
 
 
 
 
 
 
 

perjantai 23. toukokuuta 2014

Jänöjussi kotipihalla

Jänikset/rusakot ovat olleet viime päivinä ahkeria vierailijoita kotipihassani. Kaksi rohkeaa uskalsivat jopa viipyä hetken valokuvattavana. Aika vekkuleita ja pitkäkoipisia kavereita. 

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Viking soutu 2014

Osallistuin työkavereideni kanssa Viking soutuun 2014. Kisamatka oli pituudeltaan 9km. Aloitteleva porukka (mukana ensikertalaisia ja kerran aikaisemmin kirkkovenettä soutaneita) taittoi matkan 48 minuutissa. Lisäharjoitus on siis tarpeen, sillä meidän todellinen tavoitteemme on Pirkan soutu, missä soudettavaa on 35km.

perjantai 16. toukokuuta 2014

Maitokiisseliä!

Maitokiisseliä ja mustikoita
Kuka vaan osaa tehdä maitokiisseliä. Se on helppoa ja nopeaa. Itse yllätin itseni kiisselin teosta. Se oli yllätys sen takia, että en ole erityisesti kiisseleiden ystävä. Tällä kertaa sain kuitenkin apua kiisselin tuhoamisessa, joten innostuin sitä tekemään. Piti tämä harvinaisuus oikein ikuistaa:) Ja reseptihän on:
- 5dl maitoa
- 4rkl maissijauhoja/tärkkelystä
- 1rkl sokeria
- 1tl vaniljasokeria

Maito ja maissijauhe sekoitetaan kattilassa ja kuumennetaan kiehuvaksi koko ajan sekoittaen. Seoksen annetaan kiehua hiljaa 2-3 minuuttia. Tämän jälkeen lisätään sokerit ja kaadetaan kiisseli tarjouluastiaan jäähtymään. Tarjotaan täysin jäähtyneenä marjojen tai hillon kera.

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Koruja askartelumassasta

Hyvä ystäväni ilahdutti minua jo jonkin aikaa sitten askartelumassalla ja sen muovaamiseen tarvittavilla "työkaluilla". Nyt uskaltauduin kaivamaan massan esiin ja muotoilemaan siitä itselleni erilaisia koruja. Tällainen muotoilu ei todellakaan ole vahvimpia puoliani ja aikaansaannokseni eivät ole useinkaan kummoisia. Mutta kivaa tämä silti on ja tekemällä oppii! Taitava ihminen onnistuu varmasti tekemään massasta vaikka mitä. Se kovettuu hitaasti huoneilman vaikutuksesta, joten työt voi jättää kuivumaan pöydälle seuraavaan päivään.
Kun työt olivat kuivuneet koviksi, maalasin ne askartelumaaleilla. Lopputulos ei ollut hullumpi; muutamat korvakorut ja rintaneuloja. Näyttävät itse tehdyiltä, mutta sitähän ne ovatkin!


sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Äidille kaneliomenakuppikakkuja

Tänä vuonna äiti sai pistää suunsa makeaksi kaneliomenakuppikakuilla. Resepti on helppo. Voit myös leipoa nämä kuppikakut täysin vegaanisina valitsemalla rasvaksi kasvisrasvan.

Taikina:
- 100g voita/margariinia
- 2dl omenamehua
- 2dl (hapanta) omenaa raasteena
- 4dl vehnäjauhoja
- 1 1/2dl sokeria
- 1tl vaniljasokeria
- 2tl kanelia
- 1 1/2 tl ruokasoodaa

Kuorrutus:
- 100 voita/margariinia
- 4dl tomusokeria
- 1tl vaniljasokeria
- kiehautettua vettä
- kanelia

Sulata voi ja sekoita joukkoon omenamehu sekä omenaraaste. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää voiseokseen taikinaa varovasti käännellen. Jaa taikina muffinsivuokiin (noin 12 kappaletta) ja paista 175 asteessa 15-20 minuuttia. Anna kakkujen täysin jäähtyä ennen kuorruttamista.
Kuorrutetta varten vaahdota voi kevyesti. Lisää joukkoon tomusokeri. Jos seoksesta tulee liian paksua pursotettavaksi, ohenna sitä varovasti kiehautetulla vedellä. Pursota kuorrutus kuppikakkujen päälle ja ripottele vielä päälle kanelia.

Ja sitten suut makeaksi kahvin kera:)
 

torstai 8. toukokuuta 2014

Niin kauniit sinivuokot ja käpy:)

Sinivuokot, ne ovat niin kauniita. Ei minulla taida olla tällä kertaa mitään muuta sanottavaa:) 
Sinivuokko
 Sinivuokko
Sinivuokko
Käpy

tiistai 6. toukokuuta 2014

Avaimenperä helmistä ja huovutetusta pallosta

Avaimeni ovat jo pitkään roikkuneet mainostekstein varustetuissa avainnauhoissa. Nyt tuli sellainen olo, että haluan jotain muuta kuin mainoksin varustettuja avaimenperiä. Laatikostani löysin isohkoja puunvärisiä helmiä ja sinistä silkkinauhaa. Niistä sain idean ensimmäiseen avaimenperääni. Maalasin helmet askartelumaaleilla erivärisiksi, pujotin silkkinauhan helmien läpi ja samalla kiinnitin avainkoukun. On tämä parempi kuin yksikään mainosnauha!:)
Laatikossani oli myös valmiiksi huovutettuja palloja. Olen niitä joskus tehtaillut kerralla suuremman määrän ja osa on jäänyt käyttämättä. Nyt ripustin yhden isoimmista palloista naruun ja avainkoukkuun. Kaunis ja yksinkertainen avaimenperä valmistui nopeasti. Tällaiset helpot ja nopeat askartelut ovat minun mielestäni parhaita arki-iltoihin, kun aikaa ja energiaa on käytettävissä vain vähän. Näiden parissa ehtii nauttia hieman käsillä tekemisestä, mutta kotityötkään eivät jää tekemättä.


torstai 1. toukokuuta 2014

Rauhallista Vappua luonnon keskellä

Orivedellä sijaitseva Pukalan virkistysmetsä on sopivan lähellä yhden yön reissua varten. Puiston "suurin" nähtävyys lienee kirkasvetinen Pukalajärvi. Puistosta löytyy myös joukko muita pienempiä järviä sekä kaunista metsää kuljettavaksi. Alue on melko pieni ja se soveltuukin parhaiten päiväretkeilyyn. 

Halusimme ystäväni kanssa viettää Vappua kaukana kaupungin hulinasta ja ihmismassoista. Pakkasimme siis mukaamme teltan ja varusteet yhden yön retkeä varten. Ja kaikki oli vaivan arvoista! Metsässä oli rauhallista ja rentouttavaa. Linnut lauloivat, sinivuokot olivat kukassa ja ilma oli passeli ulkoiluun vaikkakin oli melko viileää. Muutama lumihiutale leijaili maahan, mutta se ei menoa haitannut. Nauteimme kovasti retkestä ja tämä on kyllä minun mielestäni paras tapa viettää vappua! Tässä muutama kuva retkeltämme:)