Päivän päätteeksi kengät olivat täynnä hienoa hiekkaa. Tyhjennettyä kenkäni enimmistä hiekoista lähdin vielä läheiselle luontopolulle. Siellä pitkospuilla vastaan tuli pieni käärme. Se otti aurinkoa keskellä pitkospuita eikä meinannut millään väistää. Tömistykset eivät auttaneet vaan minun piti ottaa pitkä oksa ja sillä hieman tönäistä käärmettä. Vasta sitten se suostui siirtymään pois pitkospuilta. Selvisin ehjin nahoin takaisin autolle ja kotiin:)
torstai 16. heinäkuuta 2015
Yyterin hiekkarannat
Kesälomalla minulla oli aikaa käydä pitkästä aikaa Yyterin hiekkarannoilla. Tätä edeltävästä visiitistä onkin aikaa varmaan kymmenen vuotta. Yyterin rannat olivat paikallaan ja siellä oli kovin rauhallista. Päivä oli pilvinen ja tuulinen. Lämpötilakin oli melko alhainen, joten en ihmettele ettei uimareita tai auringon ystäviä näkynyt:) Sain kävellä rantahietikolla kaikessa rauhassa maisemista nauttien.
maanantai 13. heinäkuuta 2015
Kesäillan sumu
Sumu on salaperäistä ja kaunista. Sumuinen maisema on kovasti minun mieleen. Tämä kuvissa oleva sumuinen kesäilta oli aivan erityisen kaunis!
tiistai 7. heinäkuuta 2015
Lihavoileipäkakku
Kesällä voi hieman kerkutella, eiks niin?:) Meillä herkuteltiin jokin aika sitten voileipäkakulla. Makean syöjät olivat vähissä, mutta jotain hyvää teki mieli, niinpä tein meille voileipäkakun. Se oli kyllä oikein herkullista. Kooltaan siitä tuli hieman turhan iso kahdelle hengelle, mutta selvisimme kuitenkin:)
Aineet:
- 15 viipaletta paahtoleipää
Kostuttamiseen:
- maitoa
Lihatäyte:
- 100g (palvi)kinkkua
- 1/2 paprika pieninä kuutioina
- 2 rkl hienonnettuja aurinkokuivattuja tomaatteja
- 100g maustamatonta tuorejuustoa
Pestotäyte:
- 1/4 kurkkua pieninä kuutioina
- vajaa 1/2rkl basilikaa
- 2rkl pestoa
- 100g kevyttuorejuustoa
Pinnalle:
- 200g yrteillä maustettua tuorejuustoa
- Koristeet: kirsikkatomaatteja, basilikanlehtia, kinkkuviipaleita
Tee ensin erikseen molemmat täytteet. Poista leipäviipaleista reunat ja tasoita viipaleet samankokoisiksi.
Levitä kolme viipaletta vuokaan tai folion päälle. Kostuta leivät maidolla. Laita päälle noin puolet lihatäytteestä. Leivitä täytteen päälle kolme leipäviipaletta. Kostuta leipäviipaleet ja laita niiden päälle noin puolet pestotäytteestä. Laita päälle jälleen kolme leipäviipaletta ja kostuta ne. Levitä päälle loput lihatäytteestä. Laita seuraavat kolme leipäviipaletta, kostuta ja päälle loput pestotäytteestä. Päällimmäiseksi kolme leipäviipaletta.
Peitä vuoka kelmuun tai kääri folio tiukasti kiinni. Nosta kakki jääkaappiin ja anna maustua seuraavaan päivään.
Tarjoulupäivänä poista kakku vuuasta/foliosta ja nosta tarjouluvadille. Levitä kakun päälle sulatejuusto lastalla. Koristele haluamallasi tavalla.

torstai 2. heinäkuuta 2015
Liivihame pienelle tytölle
Kesällä minulla ei ole tapana paljoa ommella, koska on mukavampi keksi tekemistä pihalla. Sadepäivän tosin voi käyttää vaikka ompeluun, kun valitsee työksi nopean ompelutyön. Suuri Käsityölehti 8.2014 numerossa oli kaava ja ohjeet lapsen liivihameeseen. En ole ennen ommellut liivihametta ja rohkaistuin yrittämään kaapista löytyneellä kukkakankaalla.
Ei hameesta aivan priimaa tullut, mutta pidettävä kuitenkin. Se on hassua, kuinka hankalalta ompelu väliin tuntuu. Mutta kukaan ei ole seppä syntyessään ja minä olen ommellut hirveän vähän vaatteita. Pitäisi vain harjoitella enemmän. Seuraava liivihame on toivonmukaan jo parempi:) On hyvä, että haasteita riittää:)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)