torstai 16. heinäkuuta 2015

Yyterin hiekkarannat

Yyterin hiekkarannat
Kesälomalla minulla oli aikaa käydä pitkästä aikaa Yyterin hiekkarannoilla. Tätä edeltävästä visiitistä onkin aikaa varmaan kymmenen vuotta. Yyterin rannat olivat paikallaan ja siellä oli kovin rauhallista. Päivä oli pilvinen ja tuulinen. Lämpötilakin oli melko alhainen, joten en ihmettele ettei uimareita tai auringon ystäviä näkynyt:) Sain kävellä rantahietikolla kaikessa rauhassa maisemista nauttien.
Maisemaa Yyterin hiekkarannoilta
Linnun sulks uppoutuneena hiekkaan Yyterissä
Maisemaa Yyterin hiekkarannoilta.
Valkoisia kukkasia Yyterin hiekkarannalla
Valkoisia kukkia Yyterin hiekkarannalla
Vihreitä kasveja Yyterin hiekkarannalla
Maisemaa Yyterin hiekkarannalla
Valkoisia kukkasia Yyterin hiekkarannalla
Valkoinen sulka Yyterin hiekkarannalla
Simpukoita Yyterin hiekkarannalla
Kalatiiroja Yyterin hiekkarannalla
Maisemaa Yyterin hiekkarannalla
Päivän päätteeksi kengät olivat täynnä hienoa hiekkaa. Tyhjennettyä kenkäni enimmistä hiekoista lähdin vielä läheiselle luontopolulle. Siellä pitkospuilla vastaan tuli pieni käärme. Se otti aurinkoa keskellä pitkospuita eikä meinannut millään väistää. Tömistykset eivät auttaneet vaan minun piti ottaa pitkä oksa ja sillä hieman tönäistä käärmettä. Vasta sitten se suostui siirtymään pois pitkospuilta. Selvisin ehjin nahoin takaisin autolle ja kotiin:)
Kyykäärme pitkospuilla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti