Kehräysinnostukseni alusta on jo aikaa useampi vuosi. Suuressa innossani halusin heti opetella koko touhun alusta alkaen. Opettelin siis pesemään raakavillan (lisää täällä), mikä oli kyllä todella työlästä. Ja voisi jopa sanoa, että villan pesu oli kovin haisevaa hommaa. Kuten varmasti useimmat tietävät, märkä villa haisee melkoisen pahalle... Villan pesun jälkeen oli vuorossa karstaaminen (lisää täällä). Minun villani oli melkoisen roskaista ja vielä karstatessakin sai poistaa neulasia ja heinän pätkiä. Karstaaminen oli mukavaa puuhaa lämpimällä säällä ulkona. Sisätiloissa sitä ei viitsinyt paljoa pölyn vuoksi tehdä.
Ja viimein karstaamisen jälkeen pääsin kehräämiseen. Sen opettelu vaati paljon aikaa ja kärsivällisyyttä. Toisinaan meinasi usko loppu, mutta tahto oli niin voimakas, että jaksoin eteenpäin. Aluksi en saanut millään aikaiseksi ohutta lankaa. Sitten kun kehityin ja lanka oheni, en enää saanut aikaiseksi paksumpaa lankaa. Luinkin jostain, että taitava kehrääjä ei ole sellainen joka osaa tehdä ohutta lankaa vaan taitava kehrääjä saa langasta juuri haluamansta paksuista. En voi sanoa itseäni vielä taitavaksi. Langasta ei aina tule sen paksuista kuin itse haluaisin ja toisinaan se on vielä hyvin hyvin hyvin epätasaistakin. Mutta sain kuitenkin aikaiseksi useamman kerällisen käyttökelpoista villalankaa.
Lankani ovat olleet kehrättynä jo jonkin aikaa ja olen koittanu päättää, mitä niistä tekisin. Tiesin haluavani neuletakin. Koska lankani oli laadultaan epätasaista, halusin mallin, missä langan laadun vaihtelut eivät näkyisi kovinkaan pahasti. Päädyin kokeilemaan kotilieden sivuilta löytämääni ohjetta: Kotiliesi.
Tein mallitilkun ja sovelsin ohjetta sen pohjalta. Silmukkamääräni olivat ymmärrettävästi erilaiset kuin ohjeessa. Oma lankani oli ohuempaa kuin ohjeessa käytetty lanka, joten jouduin luomaan enemmän silmukoita. Käytin ahkerasti mittanauhaa ja sovitin neuletta useasti, jotta sain siitä itselleni sopivan.
Kuvien mukaisen takin sain aikaiseksi. Siitä huomaa, että lanka on ollut epätasaista. Uskon kuitenkin, että mallin valinta oli hyvä ja langan epätaisiuus olisi näkyny monessa muussa mallissa vielä enemmän. En halunnut värjätä lankojani, joten takkissa on montaa valkoista sävyä. Se on oikein hyvä lukunuttu:) Takki on mukavan paksu ja lämmin. Jännityksellä odotan, kuinka se kestää käyttöä. Toivottavasti se ei pahasti veny tai menetä muuten muotoaan. Se on kovin arvokas minulle, koska sen eteen on nähty paljon työtä!
Nyt kun sain nämä kehräämäni langat käyttöön, voin antaa itselleni luvan hankkia lisää kehräysvillaa! Jos joku tietää luotettavan, hyvän ja edullisen villakaupan, otan mielelläni vihjeitä vastaan:) En ole vielä ehtinyt tutustumaan netin tarjontaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti