keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Raparperin hoitoa ja betonitöitä raparperin lehdillä

Raparperi kasvimaalla savimaassa
Näin kesällä oma piha on minulle rakkainta kodissa. Pihassa touhutessa päivät hurahtavat hurjan nopeaa ja yleensä maltan lopettaa vasta kun olen aivan väsynyt tai kun vesisade ajaa minut sisätiloihin. Pihamme ei ole viimeisen päälle hienosti hoidettu vaan se saa hieman rönsyillä omilla ehdoillaan. Minusta tällainen hieman huoleton piha sopii meille tänne metsän keskelle. Luonto on lähellä ja se saa näkyä myös puutarhassa. Enkä edes ehtisi pitämään pihaamme aivan tiptop siistinä, vaikka haluaisinkin. On siis parempi pyrkiä pitämään vain sopivaa kuria ja järjestystä puutarhassa:)

Suurin haaste pihassamme ja erityisesti kasvimaallani on kova savinen maa. Maanparannustöitä pitää tehdä kärsivällisesti pitkällä aikavälillä. Kasvimaan perustin keväällä viljelylaatikoihin ja kaupan ostomultaan. Näin koin pääseväni helpommalla alkuun kasvimaan pidossa. Tulevaisuudessa aion laajentaa kasvimaata pihassa olevaa savimaata parantamalla. Se vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä, mutta olen päättänyt yrittää ja onnistua:) Savimaan parantamiseen löytyy paljon vinkkejä ja ohjeita internetistä. Niitä seuraamalla pääsee varmasti jossain vaiheessa tyydyttävään ratkaisuun. Isoimmaksi ongelmaksi olenkin kokenut jo paikalleen istutettujen monivuotisten kasvien olojen parantamisen. Miten se pitäisi tehdä, kun maata ei voi kunnolla muokata lisättäessä eloperäistä ainesta ja hiekkaa? Kasvien juuria en halua muokkaamisella vahingoittaa.

Kasvimaani reunassa kasvaa useampikin raparperi. Raparperi viihtyisi parhaiten multavassa maassa, mutta nämä raukat on aikoinaan istutettu savimaan syleilyyn. Raparperini kasvavat kovin hitaasti ja huonosti. Lehdet näyttävät komeilta, mutta varret ovat ohkaisia ja lyhkäsiä. Satoni jäikin tänä vuonna kovin pieneksi raparperien osalta. Päätin aloittaa maanparannustyöt raparperin osalta. Kovin syvältä en maata uskaltanut muokata, koska pelkäsin vaurioittavani raparperin juuria. Tein kevyen pintamuokkauksen, poistin rikkaruohot ja lisäsin raparperien ympärille hiekkaa. Hiekan päälle laitoin ruohosilppua viherkatteeksi. Monet sivut neuvovat lisäämään savimaahan mahdollisimman paljon eloperäistä ainetta. Aloitin vihersilpun lisäämisellä, koska kompostini ei vielä ole valmista. Toivon kovasti, että jos uusin tämän käsittely useampana vuotena peräkkäin, raparperini alkavat kasvamaan paremmin. Otan mielelläni vastaan vinkkejä siitä, miten toimia raparperin suhteen!
Raparperi kasvimaalla
Jonkin aikaa maanparannustöiden jälkeen keräsin viimeisen sadon raparpereistäni. Satoa sain kaikkiaan vain reilun kilon. Osasta keitin hilloa ja osan pakastin sellaisenaan. Sato olisi saanut olla suurempikin, mutta pärjäämme kyllä näilläkin talven yli. Ja tarvittaessa voin onneksi hakea täydennystä äitini kasvimaalta:)

Sadonkorjuun sivutuotteena tulee paljon lehtiä. Kaksi vuotta sitten tein ensimmäisen kerran betonitöitä (katso juttu täältä). Kasvihuoneeni keskikäytävä kaipaa laatoitusta ja raparperinlehtiä katsellessani päätin, että haluan tehdä raparperilaattoja. Levitin lehdet muovin päälle (jotta en tahri ulkorakennuksen terassia) ja sipaisin niiden pintaan hieman rypsiöljyä. Tämän jälkeen sekoitin kuivabetonista sopivan jäykkää massaa ja levitin massan lehtien ruotipuolelle. Nyt jännityksellä odotan, onnistuvatko laatat yhtähyvin kuin ensimmäinen tekemäni laatta kaksi vuotta sitten.
Betonitöitä raparperin lehdistä
Betonitöitä raparperin lehdillä
Laatat saavat nyt kuivua muutaman päivän, ennen kuin irroitan niitä raparperin lehdistä. Kuten jo ylempänä sanoin, tarkoitukseni on laittaa laatat kasvihuoneeni keskikäytävälle. Kasvihuoneessa on hieman muutakin puuhasteltavaa, joten laitan sitten erikseen kuvan laatoista paikoillaan kasvihuoneessa. Ja ehkä kerron muustakin puuhailustani kasvihuoneessa:) 

Muistetaan nauttia kesästä vaikka se onkin ollut kovin sateinen! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti