Koitin perehtyä netin avulla kasvihuoneiden ominaisuuksiin ja materiaaleihin. Kovin kallista kasvihuonetta en ollut valmis hankkimaan, mutta en kuitenkaan halunnut mennä halvimmalla mahdollisella. Toiveissa oli tukeva, tiivis ja toimiva kasvihuone. Päädyin ostamaan tarjouksesta Halls Popular kasvihuoneen. Jo kokoamisvaiheessa kasvihuone aiheutti pienen pettymyksen. Ohjeet olivat puutteelliset. Oven asennuksesta ohjeesta puuttui kokonainen sivu ja meiltä meni mieheni kanssa kohtuuttomasti aikaa saada ovi oikealla tavalla paikoilleen. Oven kulkeminen kiskoillaan on hieman niin ja näin. Johtuuko vika asennuksesta, koska ohjeet olivat puutteelliset vai onko ovi ominaisuuksiltaan vain hieman huono, en osaa varmaksi sanoa. Ovi on kuitenkin melko huteran oloinen ja tiivisteistä huolimatta siihen jää aina pienet raot sulkemisen jälkeen. Muutenkin kasvihuone on ehkä hieman heppoisemman oloinen kuin mitä olisin toivonut. Silikonia jouduimme käyttämään melko runsaasti, että saimme raot ja kolot täytettyä. En siis ole ihan täysin tyytyväinen kasvihuoneeseen, mutta toivotaan että se kuitenkin hoitaa hommansa harrastelijatarhurin käytössä.
Vasta kasvihuoneen hankinnan jälkeen löysin kirjastosta kirjan nimeltä Kotipihan kasvihuone, kirjoittajana Sonja Lumme. Kirjassa kerrotaan kasvihuoneiden ominaisuuksista, perustusten teosta, pohjatöistä ja katemateriaaleista monipuolisesti. Ohjeita ja vinkkejä annetaan myös viljelyaatikoiden/penkkien perustamisesta, kasvihuoneeseen sopivista kasveista, vuosihuolloista ja tuholaisten torjunnasta. Tämä kirja olisi kannattanut lukea kokonaisuudessaan ennen kasvihuoneen hankkimista. Paljon olin tietoa saanut myös netistä, mutta tässä kirjassa kaikki on mukavasti koottuna yhteen pakettiin. Koska kasvihuone nökötti jo pihassa kirjaa lukiessani, perehdyin enemmän viljelyvinkkeihin ja kasvihuoneen huolto- ja hoito-ohjeisiin. Luin kirjaa keittiön ikkunan edessä teekupin kanssa, haaveilin suurista sadoista ja opin paljon uutta sekä sain hyviä vinkkejä. Jos harkitset kasvihuoneen hankkimista, kannattaa tämä kirja lukea ja vielä sen lisäksi perehtyä asiaan hieman lisää netin avustuksella. Näin saa ehkä varmemmin juuri haluamansa kaltaisen kasvihuoneen.
Nyt ensimmäisenä kesäni kasvihuoneviljelijänä on mennyt harjoitteluun. Penkit kaivoin maahan ja istutusalustaksi ostin kaupasta pussimultaa. Lannoitteena olen käyttänyt pääasiassa viherkatetta ja olen koittanut huolehtia riittävästä tuuletuksesta. Tuuletuksen hoitaminen on kasvihuoneessani hieman haasteellista, koska siinä on vain yksi kattoikkuna. Ovea joutuu aukomaan helteisinä ja aurinkoisina päivinä ja silti minusta tuntuu, että tuuletus ei ole aina riittävää. Kattoikkunan automaattisesti aukeava luukku helpottaa onneksi tuuletuksen hoitamista. Harjoittelua vaatii vielä tuuletuksen päivittäinen hoito:)
Istutun kasvihuoneeseen itse kasvattamani tomaatin, avomaankurkun ja basilikan taimet. Jostain syystä kaikki ovat kasvaneet kovin hitaasti ja sato näyttäisi jäävän kerrassaan huonoksi. Kesä on toki ollut kovin viileä ja pilvinen. Säällä on varmasti osavaikutus huonoon kasvuun, mutta uskon että suurin vaikutus on ollut taitamattomalla puutarhurilla Minulla on selvästi vielä paljon opittavaa:) Hieman kärsimättömänä ihmisenä en malttaisi odottaa ensi kesään vaan haluaisin päästä heti yrittämään alusta:) Tätä kesää on vielä jonkin verran jälkellä, mutta en usko sen kuitenkaan riittävän hyvän sadon saamiseen. Ehkä jotain maistiaisia ehdin vielä saada.
Aikaisemmin tein raparperin lehdistä betonilaattoja (lisää voit lukea mm. täältä). Laatat päätyivät kasvihuoneen keskikäytävälle. Osa laatoista halkesi jo asennusvaiheessa vaikka koitin olla tarkkana hiekan kanssa ja varoa laattoja niin kauan kunnes sain ne aseteltua kunnolla hiekkaan. Keskikäytävän reunoille tein puiset reunukset laudasta, jotta hiekka ja multa pysyvät erillään. Olen todella huono puutöissä ja yleensä tarvitsenkin kipeästi mieheni apua. Tästä sentään selvisin omin avuin vaikka lopputulos ei ehkä ihan priimaa olekaan:) Kaiken kaikkiaan olen kasvihuoneen keskikäytävään nyt ihan tyytyväinen. Toivon mukaan rikkaruohot pysyvät poissa ja käytävällä on kiva työskennellä useamman vuoden.Kaikesta huolimatta ja ehkä kaiken ansiosta olen kasvihuoneesta innoissani. Olen jo suunnitellut, mitä istutan ensi kesänä ja mitä teen toisin. Uskon, että ahkeralla opettelulla ja harjoittelulla saan kasvihuoneeni tuottamaan ainakin kohtuullista satoa. Ja olen sitä mieltä, että joka vuosi ei kasvienkaan kanssa voi onnistua. Niiden kasvuun ja hyvinvointiin vaikuttavat kuitenkin niin monet asiat. Kuulen siis mielelläni lisävinkkejä ja neuvoja kasvihuoneviljelyyn. Näin aloittelijana intoa on paljon, mutta tietoa ja taitoa vähän:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti