Olen harrastanut valokuvausta pienessä mittakaavassa jo jonkin aikaa. Pääasiassa olen ottanut erilaisia luontokuvia ja opetellut yrityksen ja erehdyksen kautta. Nyt kevään alkaessa päätin, että haluan opetella oikeasti kuvaamaan ja olisi vieläpä kiva oppia kuvaamaan muutakin kuin luontoa. Siksi ilmottauduin valokuvauskurssille. Aikaisemmin olen ottanut kuvia enimmäkseen kameran automaattitoiminnoilla, se kun tuntui ainoalta helpolta tavalta kuvata. Automaattisäädöillä ei saa kamerasta irti kaikkea sitä, mikä on mahdollista. Sen takia haluan oppia ottamaan kuvia myös manuaalisäädöillä. Se kun tuo mukanaan uusia ja erilaisia mahdollisuuksia. On mielenkiintoista kokeilla, mitä kaikkea uutta kuviin saa näkyviin tai pois näkyvistä vain esimerkiksi valoja säätämällä ja muuttamalla.
Kurssilla on harjoiteltu kuvaamista erilaisissa olosuhteissa, erilaisilla valotuksilla ja tekniikoilla. Tähän mennessä hauskinta on ollut kuvata pärskeitä. Yhteistyöllä saimme aikaiseksi mukavia pärskekuvia ja valtaisan sotkun. Sotku syntyi, kun pärskeitä aikaan saadaksemme tiputimme mm. tomaatteja ja luumuja erilaisiin nesteisiin. Mitä isommat ja suttaavammat pärskeet, sen parempia kuvia:) Lopuksi piti pestä koko luokan lattia ja osittain seiniäkin. Mutta oli se mukavaa! Täytyy ehkä kokeilla vielä uudelleen kotona, mutta täytyy muistaa tehdä se kylpyhuoneessa:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti