tiistai 29. lokakuuta 2013

Isoäidinneliöt

Varmaan jo puolitoista vuotta sitten aloin virkkaamaan isoäidinneliöitä päiväpeittoa varten. Kauan niiden väsäämisessä meni aikaa! Toki välissä tuli tehtyä muitakin käsitöitä, kun alkoivat neliöt väliin kyllästyttämään. En ole laskenut paljonko niitä peittoon kaiken kaikkiaan tuli, mutta täytyy sanoa että tämä projekti oli sen verran työläs etten suosittele sitä muille:) Lisäksi menee kyllä tovi ennenkuin alan tekemään neliöitä uudelleen. Sain niistä riittämiin toistaiseksi:)

Onneksi neliöt olivat helppoja tehdä ja virkkaaminen onnistui mm. automatkoilla. Ohjeen katoin Novitan sivuilta: http://www.novita.fi/index.php?cms_cid=93286

Päiväpeitto isoäidinneliöistä
Päiväpeitto isoäidinneliöistä

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Kauraleipä juureen

Minulla oli eilen rauhallinen lauantai-ilta kotona ja tiedossa oli myös rauhallinen sunnuntaiaamu. Niinpä päätin käyttää tilaisuuden hyödyksi ja laitoin leipäjuuren valmistumaan lauantai-iltana. Se sai seistä yön yli jääkaapissa ja aamulla se oli valmista leivottavaksi. Herkullista purtavaa sunnuntaipäiväksi!

Ohjeesta tulee kaksi leipää. Juurta varten sekoita aineet keskenään tasaiseksi massaksi, peitä kelmulla ja anna seistä jääkaapissa noin 9 tuntia.

Juuri:
500g vettä (kylmää)
30g hiivaa
30g siirappia (tai sokeria)
360g vehnäjauhoja

Taikina:
Juuritaikina
13g suolaa
30g juoksevaa margariinia (tai öljyä)
100g kaurahiutaleita
330g vehnäjauhoja

Juureen lisätään taikinan loput aineet ja vaivataan. Taikina peitetään kelmulla ja annetaan kohota noin 1 tunti. Tämän jälkeen taikinasta muotoillaan kaksi leipää. Leivät nostetaan pellille ja peitetään liinalla. Annetaan kohota noin 45-60 minuuttia. Tämän jälkeen pinta kostutetaan vedellä ja leivät paistetaan 225 asteessa noin 35 minuuttia.

Leivän pinnan voi kostuttaa pullasudilla selkeästi märäksi. Jos haluat leipään viillot, tee ne hyvin terävällä veitsellä ennen kostuttamista. Kostutetun leivän päälle voi laittaa esimerkiksi kaurahiutaleita tai siemeniä. Ne kiinnittyvät leivän pintaan uunissa.


sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Viikonloppu metsässä

Rentouttava mutta myös väsyttävä viikonloppu takana. Perjantaina töiden jälkeen lähdimme poikakaverini kanssa metsään. Leiripaikalle ehdimme juuri ennen pimeän tuloa. Tähtien täytettyä taivaan ja kuun valaistessa maisemaa oli mahdollisuus harjoitella yökuvien ottamista. Aikansa tähtiä ihailtuamme väsymys pääsi yllättämään ja könysimme telttaan nukkumaan. Raittiissa ulkoilmassa nukkuu aina hyvin!
Aamulla teltta ja luonto oli saanut päälleen kauniin katteen jäähileistä. Joka paikka kimmelsi auringon paisteessa. Minä suuntasin kulkuni suolle poimimaan jäisiä karpaloita. Sormet meinasivat paleltua marjoja käsitellessä. Sain niitä talteen noin kolme litraa. Marjastamisen välissä oli kiva lämmitella nuotion ääressä ja juoda kuppi kuumaa keittoa. Tauon jälkeen tarkeni taas hetkeksi suolle. Marjastamisen lisäksi kävin etsimässä myös suppilovahveroita. Niitä löysin vain vähän ja ne olivat aivan yhtä jäässä kuin karpalotkin.
Illalla teltan läheisyyteen ilmestyi varpuspöllö tervehtimään meitä. Kovin se oli utelias näkemään, ketä sen metsään oli tullut vierailulle. Hauska ja nopea liikkeinen kaveri:)
Sunnuntaina kävin hieman kävelemässä tiheässä kuusimetsässä ja katsomassa josko löytäisin lisää suppilovahveroita. Minua ei onnistanut sienien kanssa, mutta reissu ei ollut turha sillä minulla oli aikaa kuvata kimaltavaa luontoa.
Puoliltapäivin oli aika pistää kamat kasaan ja palata takaisin kotiin ja kaupunkiin raittiin ulkoilman väsyttämänä:)

Syksyn kauneutta

Syksy on todella kaunista aikaa. Nautin kovasti sen väriloistosta. Ruskan paras aika on toki jo ohitse ja kohta on jäähileiden aika. Luonnon kauneitta monessa muodossa nyt ja tulevina päivinä:) Kauniita lehtiä riittää kuvattavaksi.

tiistai 15. lokakuuta 2013

Lontoon vierailu

Vietin viime viikon lopussa neljä päivää Lontoossa. Päivät menivät koulutuksessa istuen, mutta iltaisin sentään ehti hieman katselemaan kaupungin vilinää. Ihmisiä oli plajon, liikenne oli valtavaa, melua kovasti ja kaikilla kiire koko ajan. Mutta oli se silti hauska käydä ihmettelemässä suuren maailman menoa. Paluu Suomeen rauhalliseen kotikaupunkiin tuntui kuitenkin hyvältä.

tiistai 8. lokakuuta 2013

Itse ommeltu pieni olkalaukku

Löysin netistä mukavan ja helpon ohjeen pieneen olkalaukkuun. Laukku oli helppo ommella ja minusta siitä tuli oikein näppärän kokoinen ja oloinen. Laukun suuhun ompelin nepparinapin, jotta tavarat pysyvät paremmin sisällä.
Ohje on täältä: http://www.made-by-rae.com/2009/02/free-buttercup-bag-sewing-pattern/


sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Hihaton raitatoppi

Edellinen ompelemani toppi oli selvästi harjoituskappale. Tämä toinenversio onnistui jo paremmin. Ystäväni hyvällä saumurilla ja ompelukoneella saattoi olla osansa asiaan. Niillä oli niin helppoa ja mukavaa hurauttaa paita kassaan. Mutta ikinä ei voi täysin onnistua. Nyt paidasta tuli hieman liian pieni:) Ehkä kolmas kerta toden sanoo ja onnistun tekemään hyvän topin ja vieläpä oikean kokoisen! Malli on vanhasta paidasta.

perjantai 4. lokakuuta 2013

Punaposkiset karpalot

Kaunis syyspäivä houkuttaa ulkoilemaan. Kaupungista on toisinaan kiva hurauttaa autolla väljemmille vesille. Tällä kertaa päädyin saappaat jalassa seisomaan pienen suon laitaan. Kitukasvuiset männyt seisoivat somassa epäjärjestyksessä ja heinä oli kullankeltaista. Maisemaa hetken tarkkailtuani, ymmärsin laskea katseeni maahan ja ilokseni huomasin, että mättäillä sammaleen seassa piileskeli punaposkisia karpaloita. Sain noin kolmen litran ämpärini täyteen näitä todellisia vitamiinipommeja.

Happamiahan karpalot ovat, mutta niin hyviä pakkasesta sellaisenaan puuron päälle heitettynä. Karpalokiisseli kera kermavaahdon on suuri suosikkini. Pitäisi myös kokeilla jäisiä karpaloita kuuman kinuskikastikkeen kanssa. Se on kuulemma todellista herkkua. Karpalo sopii myös kuivattavaksi, jolloin sen voi heittää myslin sekaan. Käyttötarkoituksia on siis vaikka kuinka paljon, vaikka ensimmäinen ajatus on, että ne ovat liian happamia:)