Rentouttava mutta myös väsyttävä viikonloppu takana. Perjantaina töiden jälkeen lähdimme poikakaverini kanssa metsään. Leiripaikalle ehdimme juuri ennen pimeän tuloa. Tähtien täytettyä taivaan ja kuun valaistessa maisemaa oli mahdollisuus harjoitella yökuvien ottamista. Aikansa tähtiä ihailtuamme väsymys pääsi yllättämään ja könysimme telttaan nukkumaan. Raittiissa ulkoilmassa nukkuu aina hyvin!
Aamulla teltta ja luonto oli saanut päälleen kauniin katteen jäähileistä. Joka paikka kimmelsi auringon paisteessa. Minä suuntasin kulkuni suolle poimimaan jäisiä karpaloita. Sormet meinasivat paleltua marjoja käsitellessä. Sain niitä talteen noin kolme litraa. Marjastamisen välissä oli kiva lämmitella nuotion ääressä ja juoda kuppi kuumaa keittoa. Tauon jälkeen tarkeni taas hetkeksi suolle. Marjastamisen lisäksi kävin etsimässä myös suppilovahveroita. Niitä
löysin vain vähän ja ne olivat aivan yhtä jäässä kuin karpalotkin.
Illalla teltan läheisyyteen ilmestyi varpuspöllö tervehtimään meitä. Kovin se oli utelias näkemään, ketä sen metsään oli tullut vierailulle. Hauska ja nopea liikkeinen kaveri:)
Sunnuntaina kävin hieman kävelemässä tiheässä kuusimetsässä ja katsomassa josko löytäisin lisää suppilovahveroita. Minua ei onnistanut sienien kanssa, mutta reissu ei ollut turha sillä minulla oli aikaa kuvata kimaltavaa luontoa.
Puoliltapäivin oli aika pistää kamat kasaan ja palata takaisin kotiin ja kaupunkiin raittiin ulkoilman väsyttämänä:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti