Poikakaverini on ahkera sukelluskalastaja. Menin sanomaan ääneen, että haluaisin tehdä kalapullia. Seuraavalla sukellusreissulla minulle pyydystettiin aimo annos kalapulla aineksia. Mukana oli haukea ja ahventa eikä siinä sitten auttanut muu kuin ruveta toimeen:)
Kalapullat:- noin 1kg kalaa
- 1 sipuli
- 150g ranskankermaa
- 1/2dl korppujauhoja
- 2 kananmunaa
- 1-2tl tilliä (tuoreena tai kuivattuna)
- loraus sitruunamehua
- 1rkl sokeria
- 1-2tl grillimaustetta
- 1/2t paprikajauhetta
- Suolaa ja pippuria
Mausteiden määrät ovat ohjeellisia. Itse laitoin niitä sinnepäin, joten jokainen voi maustaa kalapullansa haluamallaan tavalla. Lähikaupassani ei ollut tarjolla tuoretta tilliä, joten jouduin tyytymään kuivattuun.
Ensin soseutin kalat sauvasekoittimella hienoksi. Tässä meni yllättävän kauan aikaa, koska kaikki ruodot on saatava hienoksi. Sauvasekoitin kuumeni niin että piti pitää välillä taukoa:) Kun olin saanut kalat soseutettua lisäsin joukkoon muut aineet ja sekoitin hyvin.
Kun taikina oli saatu hyvin sekoitettua, paistoin pullat pannulla öljyssä. Niitä tuli melkonen määrä! Osan aion pakastaa pahan päivän varalle. Tämä oli todellista lähiruokaa ja ne olivat oikein herkullisia! Näitä tulee varmasti tehtyä toistekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti