keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Pieni olkalaukku vanhasta takista

Vanhasta takista ommeltu olkalaukku
Rakkaan syystakkini hihansuut kuluivat viimein puhki ja rispaantuivat ahkerassa käytössä. Kangas oli vielä muuten hyvässä kunnossa ja takissa oli mielestäni kauniita yksityiskohtia kuten taskut ja napinlävet. En halunnut heittää takkia pois vaan päätin yrittää ommella siitä pienen olkalaukun.

Laukun osien leikkaaminen takista osoittautui yllättävän hankalaksi. Vain selkäosassa ja hihoissa oli tarpeeksi kangasta laukun osia varten. Molemmat etutaskut olivat kovin lähellä edessä olevaa vetoketjua, mikä vaikeutti niiden käyttöä. Päädyin leikkaamaan yhden taskun irti ja omepelemaan sen kiinni isompaan, selkäosasta leikkaamaani, kangaspalaan. Tasku on ikään kuin aplikoitu kiinni laukun etumukseen. Tästä ei tullut aivan sellaista ratkaisua kuin olin ajatellut, mutta parempaankaan en nyt pystynyt:). Laukun yläosassa on vetoketju. Yhden takin napinläveistä kiinnitin laukun kulmaan ja laitoin laukun hihnan siihen kiinni pienellä lukolla. Hihnan tein kolmesta suikaleesta, mitkä palmikoittin. Laukusta tuli melko huolettoman näköinen:) Ei ihan sellainen kun oli visioni, mutta käypä kuitenkin. Kierrätysmateriaaleista on väliin hieman haasteellista tehdä uutta. Aluksi tuntuu, että takissa on kangasta vaikka kuinka ja paljon, mutta sitten huomaakin että aina jokin sauma tai tikkaus tulee tielle. Mutta pitää vain harjoitella lisää. Tässähän sitä luovuus kehittyy pikkuhiljaa:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti