Mäntän Serlachius museot

Kesäloma matkalla suunnataan Mänttään Serlachius museoihin:) Mihinkä muuallekaan sitä lomallaan menisi?:) Tähän museoon meno on tehty asiakkaille helpoksi sillä Tampereen rautatieasemalta lähtee kerran vuorokaudessa suora bussiyhteys museolle. Meno-paluu lippu oikeuttaa myös käyttämään bussia Mäntässä museoiden välillä matkustamiseen. Ei lainkaan hullumpaa:)

Gösta museossa on nähtävänä Serlachius-suvun perustaman taidesäätiön omistuksessa olevaa taidetta. Kokoelmaan kuuluu mm. Akseli Gallen-Kallelan ja Albert Edelfeltin tuotantoa. En ole suuri taiteen tuntija, mutta näistä taideteoksista minä pidin kovasti. Itse en osaa piirtää mitään tikku-ukkoa kummempaa, joten ihailen suuresti ihmisiä joilla piirustaminen ja maalaaminen ovat hallussa. Tauluissa ihmisten ilmeet ja eleet olivat uskomattoman eläviä. En voi muuta kuin ihailla!

Aikani tauluja ihailtujani alkoi nälkä hiipimään vatsalaukkuun ja kahvihammasta kolotti. Gösta museon vieressä on kesäkahvila Autereen tupa.  Kauniin tuvan sisällä oli tarjolla herkullinen salaattilounas! Nälkäisemmille oli tarjolla myös keittolounas, mutta minä päätin pärjätä kesäpäivässä salaattilounaalla. Ja oli muuten melkoisen hyvä lounas:)

 

Syötyäni jaksoin pyörähtää Gösta museota ympäröivässä veistospuistossa. Siellä komeili mm. tuiman näköinen hirvi ja pari hevosta. 

Taivaalla seilasi tummia sadepilviä, mutta halusin kuitenkin lainata museolta Jopoa ja polkea sillä noin 2km matkan museon toiseen osaan, Gustafiin. Polkupyörän lainaaminen onnistui vaivattomasti museon lipunmyynnistä. Satulan säätövipu oli jumittanut kiinni, joten viiletin polvet suussa sadetta peläten rantapolkua pitkin museo Gustafiin.  Pääsin kuivana ja ilman onnettumuuksia perille:)

Museo Gustafissa on näyttely, mikä kertoo Mäntän paperitehtaan ja sen perustajan Gustaf Serlachiuksen historiasta. Kuljin näyttelyn läpi ilman opastusta kuulokkeet korvilla. Laite tunnisti liikkeeni huoneissa ja kertoi aina kyseisen huoneen tarinan. Ei tainnut Gustaf Serlachius olla ihan helpoimpia ja miellyttävämpiä persoonia... Mutta päättäväisyyttä ei häneltä puuttunut ja hän sai kun saikin tehtaan pyörimään Mäntässä. Ja Mänttään hänen piti lähteä kosken takia. Koski oli hänen aikanaan välttämätön energianlähde. On se ollut kovin erilaista aikaa...

 

Paluukyyti Tampereelle lähti aivan museon edestä. Bussia odotellessa kerkesi vielä ihastella museon edustalla kukkivia ruusuja. Olivat ehkä hitusen komeampia kuin omani kotipuutarhassa:)

Kesän ensimmäinen sukellusreissu

Näytti jo siltä, että tänä kesänä emme ehtisi kertaakaan sukeltamaan. Onneksi tuli vielä aurinkoinen ja lämmin elokuun päivä ja meillä oli vapaata. Ei muuta kuin tavarat äkkiä autoon ja menoksi!
Pitkän tauon jälkeen sukeltaminen tuntui haasteelliselta; ilta ei riittänyt järven pohjalla oloon, poijunaru oli jatkuvasti solmussa ja säheltämiseen meni valtavasti energiaa. Koitin valokuvata, mutta kalatkaan eivät oikein olleet innokkaita toimimaan mannekiineina tai sitten niitä vain ärsytti minun säheltämiseni:) Mutta mukavaa se silti oli ja jäin vain ihmettelemään, miksi emme muka ole ehtineet aikaisemmin?

Hauki möllötti vesikasvin kyljessä, paistatteli päivää kaikessa rauhassa. Rauhan rikkoi sukeltaja, mikä ilmakuplapilvessä pyöri kohti pohjaa. Kädet ja jalat huitoivat, lopulta pohjaan tömähti ja pölypilven nostatti. Hetkeen ei nähnyt kumpikaan mitään, vesi oli tomua tulvillaan. Hauki ei moisesta elämöinnistä välittänyt vaan kääntyi tyynesti ja lähti rauhallisemmille vesille:)

Uudessa puutarhassa

Nyt kun muutto on tehty ja pakolliset pienet remontit on saatu päätökseen, on aika alkaa nauttimaan omasta talosta ja pihasta. Puutarhan paras loisto on jo ohi; liljat ovat kuihtuneet, samettikukat suovat viimeistä loistoaan ja tuntematon violetti kellokasvi on kadonnut kukkapenkistä. Mehikasvit eivät välitä, vaikka kesän sydän meni jo. Ne paistattelevat päivää kivikossa. Ne ovat minun mielestäni niin kovin viehättäviä! Minua alkaa hymyilyttämään niitä katsellessa. Raukat eivät vain oikein osaa pitää puoliaan villisti kasvavaa heinää ja nurmea vastaan. Pidän niiden puolia, heinien ja nurmen kustannuksella.

Tarha alpi ei ole valmis vielä luovuttamaan. Se tervehtii pörriäisiä ja pilvien takaa kurkkaavaa aurinkoa. Sen on vielä aika loistaa, mutta kohta senkin aika on ohi. Alimmat kukat ovat jo alkaneet luovuttamaan. Yksitellen ne tippuvat pihanurmelle ja tekevät siitä keltaisen läikikkään.

Purppuran värinen pensas koristaa talon nurkkaa. Koitin tehdä tuttavuutta, mutta kaveri onkin hieman piikikäs. Lehtien alla se piilotteli teräviä aseitaan ja iski salakavalasti sormenpäähäni, kun en osannut olla varovainen. Eikä se kerro minulle nimeään. Kaunis on katsella, mutta piikikäs käsitellä, tämä uusi tuttavuus.

Karviaiset taipuvat taakkansa alla. Pulleita marjoja on oksat täynnä. Vielä kaikkien posket eivät ole täysin punaiset, joten minun pitää vielä malttaa mieleni. Kohta saan kellariini mehua!

Oi! Mikä tämä on? En ole tätä ystävää ennen nähnyt. Kauniit ovat lehdet, ylväinä varren päässä. Kukkia ei ole näkynyt, lehdet taitavat olla tämän ainoa kaunistus.

Omenapuita on muutama, vielä kovin nuoria. Hedelmää tulee jonkin verran, ei ongelmaksi asti. Toivon sadon runsastuvan, enemmänkin voisi omenia syödä. Taidan olla hieman hätäinen puutarhuri?