sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Ruukkunarsissien istuttaminen puutarhaan

Ruukkunarsissi
Sain pääsiäisen aikoihin melkoisen määrän pieniä ruukkunarsisseja. Pidän kovasti narsisseista. Niiden kaunis keltainen väri tuo piristystä kevään ruskeisiin väreihin. Kukat kukkivat komeasti monta viikkoa sekä sisällä että pihalla. Nyt kukat lopulta lakastuivat ja päätin laittaa kukkasipulit odottamaan ensi kevättä. Istutin narsissit kukinnan loputtua suoraan ulos kukkapenkkiin. Olen kuullut, että sipuleiden kanssa ei tarvitse odottaa syksyyn vaan ne voi jemmata heti keväällä multaan odottamaan ensi vuoden kevättä. Vihreät lehdet vihertävät aikansa ja lakastuvat lopulta pois. Keväällä mullasta nousee uudet versot ja kukat.
Ruukkunarsissi
Ruukkunarsissi
Ruukkunarsissi
Piharuukkuun istutettu ruukkunarsissi
Vihreät narsissien lehdet tuovat väriä vielä muuteen uinuvaan kukkapenkkiin. Jännityksellä odotan, nouseeko kukkapenkistä mitään muuta kuin rikkaruohoja:) 
Kukkapenkkiin istutetut ruukkunarsissit
Kukkapenkkiin istutetut ruukkunarsissit

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti