
Minun piti jo nyt päästä isuttamaan ensimmäiset yrtit. Mikään kiire niillä ei vielä olisi ollut, mutta halusin kuitenkin. Ja nyt kun olen ajoissa liikkeellä, ei haittaa vaikka siemenet eivät itäisi, ne kun näyttivät olevan hieman päiväyksestä vanhoja:) Tänä vuonna aion istuttaa perinteisiä yrttejä; basilika, persilja, tilli, meirami ja ainakin minttu. Kurkkua olen koettanut muutamana menneenä kesänä, mutta menestys on ollut hieman heikko. Yritän tänä vuonna uudelleen. Auringonkukan versoja olen laittanut kasvamaan salaattiin lisättäväksi ja ehkä kokeilen itujen idättämistäkin... Suuri ongelma kesällä on kasvien riittävä kastelu. Kesällä tulee oltua paljon poissa kotoa, minkä takia kastelu tahtoo jäädä toisinaan tekemättä. Tänä vuonna aion askarrella jonkinlaiset vesiviljelyastiat. Toivon, että niiden avulla yrttejä ei tarvitsisi kastella päivittäin. Kun saan nämä kyhäelmät tehtyä, laitan niistäkin kuvaukset tänne. Toistaiseksi siemeniä on vain perinteisessä mullassa:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti