perjantai 7. helmikuuta 2014

Anisleipä

Tänään minulle oli haaveissa tuore ja maistuva leipä. Anisleipä on hyvä vaihtoehto, jos haluaa leipää missä maku on melko voimakas. Mausteena anis jakaa paljon mielipiteitä. Toiset eivät pidä sen mausta laisinkaan, mutta minusta se antaa mukavan ja hieman erilaisen maun leipään. Ryhdyin siis tuumasta toimeen reseptin löydettyäni.

Taikina 3 leipään:
-50g hiivaa
- 1/2dl tummaa siirappia
- 5dl vettä
- 2rkl öljyä
- 2tl suolaa
- 2tl huhmareessa hienonnettua anista
- 1 1/2 dl karkeita ruisjauhoja
- noin 12 dl täysjyvävehnäjauhoja

Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää joukkoon loput aineet vaivaten taikinaa. Kun kaikki aineet on lisätty, vaivaa taikinaa 5-10 minuuttia niin että se muuttuu kimmoisaksi. Jätä taikina kohoamaan puoleksi tunniksi leivinliinan alle.
Kohoamisen jälkeen leivo taikinasta kolme leipää. Nosta leivät leivinpaperin päälle kohoamaan 30-35 minuutiksi. Kun leivät ovat kohonneet, kostuta ne vedellä, lisää päälle koristeeksi esimerkiksi kevyesti hienonnettua kuminaa ja anista. Kevyt jauhokerros antaa myös leiville mukavasti ulkonäköä.
Kuumenna uuni 250 asteeseen. Laita uunin pohjalle pienessä astiassa hieman vettä. Paista leipiä 5 minuuttia 250 asteessa. Laske uunin lämpö tämän jälkeen 200 asteeseen ja jatka paistamista vielä noin 25 minuuttia kunnes leivät ovat kypsiä. Nosta leivät ritilälle jäähtymään. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti