sunnuntai 11. elokuuta 2013

Suolakurkut

Kurkkujeni sato yllätti minut enemmän kuin positiivisesti. Kukkia on tullut tasaiseen tahtiin ja niistä on kehittynyt jopa melko isoja kurkkuja. Parasta kurkku on sellaisenaan, mutta nyt kun niitä tuntuu olevan enemmän kuin ehtii syömään, päätin tehdä noin kilosta suolakurkkuja. Resepti löytyi väkiviinaetikkapullon kyljestä. Vaikeaa tämä ei ollut laisinkaan, mutta vasta parin viikon päästä kukkuja pääsee maistamaan ja toteamaan onnistuivatko ne. En ole ennen maustekurkkuja tehnyt, joten hieman jännittää.

Pullon ohje menee näin:

- 2,5-3kg avomaankurkkuja
- pala piparjuurta
- kruunutilliä

Mausteliemi:
- 1,8l vettä
- 4-5dl sokeria
- 3rkl suolaa
- 0,5 rkl maustepippuria
- 0,5rkl sinapinsiemeniä
- 4dl väkiviinaetikkaa

Viipaloidut kurkut, piparjuurisuikaleet ja tilli asetetaan kerroksittain purkkiin. Mausteliemestä vettä ja mausteita keitetään 10 minuuttia, minkä jälkeen liemeen lisätään etikka ja kuumennetaan kiehuvaksi. Tämän jälkeen liemi kaadetaan purkkeihin kurkkujen päälle niin että ne peittyvät. Sitten purkit vain jääkaappiin ja kahden viikon kuluttua kurkut ovat valmiita.

Jos jatkossakin saan hyviä kurkkusatoja tästä saattaa tulla perinne kaiken marjastamisen ja hilloamisen lisäksi:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti