sunnuntai 25. elokuuta 2013

Terrakotta-armeija Vapriikissa

Ystäväni kanssa kävimme katsomassa Vapriikissa olevan terrakotta-armeija näyttelyn. Se oli hyvä! Patsaat olivat  kerrassaan mahtavia ja niitä katsellessa voi vain ihailla sen aikaisten ihmisten kädentaitoja (ja kärsivällisyyttä). Patsaat on rakennettu ennen ajanlaskun alkua.

Terrakotta-armeija on löydetty Kiinan keisarin Qin Shi Huangdin haudasta. Patsaat ovat yli 2000 vuotta vanhoja. Qin rakennutti tämän valtavan armeijan tuonpuoleista elämää varten. Patsaita löytyi haudasta lähes 8000 kappaletta ja niistä muutama oli näytillä museossa. Erilaisten sotilaspatsaiden lisäksi haudasta löytyi myös hevosia vainuineen. Ja pitihän kuninkaan tietysti pärjätä muutenkin tuonpuoleisessa joten mukana oli myös kotieläimiä (jotta nälkä ei pääse yllättämään), tanssijoita, aktobaatteja ja naisia (jotta ei tule tylsää) sekä erilaisia astioita:) Keisari oli selvästi ajatellut kaikkea.

Patsaiden lisäksi näyttely kertoi myös keisarista hallitsijana. Qin oli ilmeisemmin tiukka ja ankara hallitsija. Vallanhaluinenkin. Hän vei kehitystä paljon eteenpäin, mutta ilmeisesti oli myös hieman ahne (mikä tuntuu olevan yhteistä kaikille hallitsijoille). Hän on varmasti ollut aikamoinen persoona:)

Suosittelen käymään näyttelyssä. Se oli todella mielenkiintoinen.
Kuvaus keisa Qinistä. Ei ehkä kovinkaan mairitteleva:)
Terrakotta-armeijan patsas
Terrakotta-armeijan hevonen.
Nämä vainut olivat kopio alkuperäisistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti