lauantai 30. elokuuta 2014

Porkkanasosekeitto

Herkullista porkkanasosekeittoa lautasella
Lauantaipäivän ruokana porkkanasosekeittoa:

- 5dl vettä
- kasviliemikuutio
- n. 6 porkkanaa
- 2-3 perunaa
- currya
- valkopippuria
- inkivääriä (jauhetta)
- 2dl ruokakermaa / 200g kookosmaitoa

Paloittele juurekset. Mittaa vesi kattilaan, liuota kasvisliemikuutio ja keitä juurekset kypsiksi. Soseuta juurekset sauvasekoittimella ja mausta. Lisää ruokekerma (tai vaihtoehtoisesti kookosmaito) ja kuumenna. Halutessasi koristele ennen tarkoulua korianterilla tai persiljalla.

Keitosta tulee oikein hyvää ruokakermalla, mutta jos haluat makuun vaihtelua käytä kookosmaitoa. Juuresten lisäksi keittoon voi laitta hieman punaisia linssejä. Ne tekevät keitosta täyttävämpää.
Porkkanasosekeittoa lautasella
Porkkanasosekeittoa lautasella

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Arkinen tofunuudeli

Tofunuudelia kulhossaTöiden ja ulkoilun jälkeen tulin kotiin nälkäisenä ja minun piti saada nopeasti syötävää. Päädyin tekemään tofunuudelia.

- Nuudelia 80g
- 125g tofua
- 1 pieni kesäkurpitsa
- 1-2 sipulia
- 30g kapriksia (purkista)
- metsäsieniä, itse käytin kanttarelleja
- soijakastiketta
- makeaa chilikastiketta
- mausteita maun mukaan

Kuullota sipuli pannulla. Lisää joukkoon paloiteltu kesäkurpitsa, hienonnettu sipuli, kaprikset ja tofun palaset. Lisää hetken kuluttua turvotettu nuudeli (katso ohje pussin kyljestä). Lisää mausteet, sekoita, paista vain hetki ja tarjoile lämpimänä. 
Nopea ja helppo ruoka, mitä voi muutella ja muokata haluamansa kaltaiseksi. Sopivaa arkiruokaa minulle:)

maanantai 25. elokuuta 2014

Hylätyt huvilat Helsingin kruunuvuoressa

Kävin vierailulla hyvän ystäväni luona Helsingissä ja hän vei minut katsomaan hylättyjä huviloita kruunuhaassa Helsingin Laajasalossa. Paikka oli mystinen ja mykistävä. Vanhoista huviloista näki, että ne ovat aikanaan olleet kauniita ja jopa loisteliaita. Pihoissa oli jäljellä omenapuita ja puutarhakasveja. Heinikko oli vallannut alaa ja osa taloista oli täysin luhistunut osan vielä sinnitellessä pystyssä. Näky ja hylätyt huvilat pistivät ihmettelemään niiden kohtaloa. Alueen historiaa voi lukea mm. täältä: Kruunuvuori-Helsinki Kuulemani mukaan huvila-alueen kaavaa on muutettu ja talot on tuomittu purettavaksi. Nyt on siis viimeiset hetket mennä tutustumaan tähän mykistävään paikkaan. Suosittelen suuresti vierailua huviloilla.
 
 
 
  
 
Huviloilla vierailun lisäksi suosittelen pistäytymään Helsingin jäätelötehtaan kioskilla. Itse kokeilin mustikka jäätelöä ja se vei kyllä kielen mennessään!

torstai 21. elokuuta 2014

Yrttinen uunikampela

Päivän ruokalajina oli tänään kampela. Kala on peräisin Norjan vesiltä, mistä poikakaverini on käynyt sen kalastamassa. Nyt kala pääsi pakastimesta keittiön pöydälle käsittelyyn. Hetken sitä ihmettelin ja mietin, mistä alkaisin.
En ole ennen fileroinut kampelaa ja jännitystä täynnä ryhdyin työhön. Filerointi onnistui yllättävän helposti ja sain aikaiseksi neljä filettä.
Yrttinen uunikampela:
- yksi kampela
- basilikaa
- timjamia
- tilliä
- 5 rkl oliiviöljyä
- 3 rkl sitruunan mehua
- 0,25 rkl merisuolaa
- valkopippuri

Laita kalafileet öljyllä voideltuun vuokaan. Hienonna yrtit ja sekoita ne muiden aineiden kanssa. Hiero yrttiseos fileisiin. Peitä vuoka foliolla ja paista 200 asteessa noin 30 minuuttia.

Pupukortti

Löysin kätköistäni vielä yhden pupukuvan. Sen pohjalta syntyi tämän kortti. Kuviopapereita minulla on vielä melko hyvä valikoima, mistä valkkasin kukkakuvioisen paperin. Tästä tuli melko kiva! Pidän edelleen yksinkertaisista ja pelkistetyista korteista:)

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Kesäkurpitsakeitto

Kesäkurpitsakeittoa kupissa
Perhetuttuni antoi noin kilonpainoisen kesäkurpitsan. Siitä piti keksiä ruokaa ja päädyin kesäkurpitsakeittoon. Sosekeitot ovat minun mielestäni herkullisia ja helppoja ruokia. Ne soveltuvat myös hyvin pakastettavaksi kiireisten päivien varalta. Lisäksi sosekeittojen ainekset ovat yleensä perusaineksia joita jääkaapista saattaa löytyä eikä kaupassa käyntiä näin ollen tarvita. 
Kesäkurpitsakeitto:
- 1 kesäkurpitsa (noin 400g)
- 2 rkl öljyä tai voita
- 1-2 sipulia
- mustapippuria
- 6dl vettä
- kasvisliemikuutio
- 200g sulatejuustoa
- suolaa ja yrttejä oman maun mukaan
Raasta kesäkurpitsa kuorineen karkeaksi raasteeksi. Hienonna sipuli. Kuullota sipulia ja kesäkurpitsaa hetki pannulla öljyssä/voissa. Älä ruskista. Mausta mustapippurilla.
Keitä vesi kiehuvaksi ja lisää joukkoon kasvisliemikuutio. Lisää kuullotetut vihannekset kasvisliemeen ja keitä hiljalleen noin 15 minuuttia. 
Soseuta keitto sauvasekoittimella ja lisää yrtit. Itselläni oli basilikan lehtiä noin 10 kappaletta.
Lisää keiton joukkoon sulatejuusto ja lämmitä keittoa niin että juusto sulaa. Tarjoile lämpimänä.

Keitosta saa mukavia muunnelmia vaihtamalla mausteyrttejä ja juustoa. Itse käytin tällä kertaa maustamatonta Viola-juustoa, mutta juustosta osan voisi varmasti vallan hyvin koravata aurajuustolla tai mustapekka juustolla. Taidankin kokeilla ensi kerralla:)
Herkullista kesäkurpitsakeittoa


tiistai 19. elokuuta 2014

Kiviä

Päätin kuvata kiviä. Erilaisia ja eritarkoituksissa olevia. Tällaiset kuvat sain aikaiseksi. 


sunnuntai 17. elokuuta 2014

Kauralyhteitä pikkulinnuille talveksi

Syksyllä on varauduttava talven tuloon monella tavalla. Kauralyhteiden teko talveksi linnuille unohtuu helposti tai siihen havahtuu vasta sitten kun kaikki kaurat on ehditty korjata pellolta pois. Tänä vuonna olin ajoissa liikkeelle ja sain tehtyä kaksi lyhdettä.
Kaura on lyhteiksi sopivaa juuri ennen puintia. Lyhteen koon voi valita itse, mutta minusta suuren lyhteen kiinnittäminen lintujen ruokintapaikalle talvella on hankalaa, joten suosin hieman pienempiä lyhteitä. Lyhdettä varten tulee tehdä haluamansa kokoinen nippu ja kiinnittää se keskeltä niin että nippu pysyy kasassa. Lyhde tulisi oikeaoppisesti sitoa kiinni oljilla, mutta apuna voi käyttää narua ja piillottaa narun olkien alle. Toisaalta kaunis narukin voi olla hyvä vaihtoehto. Lyhteen voi sitoa haluamallaan tavalla.
Kun lyhteet on saatu kassaan, on haasteena löytää niille kuiva säilytyspaikka niin että linnut eivät pääse niihin käsiksi ennen talvea:)

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Mustaherukkahyytelö

Mustaherukoista saa hyvää hyytelöä, mikä sopii sellaisenaan esimerkiksi jogurtin sekaan tai liharuokiin mausteeksi. Parhaiten hyytelö onnistuu hieman raaoista marjoista. Täysin kypsät ja pehmeät marjat hyytyvät hieman huonommin, joten niitä käytettäessä joutuu ehkä käyttämään hieman enemmän sokeria. 

- 2 litraa puolikypsiä mustaherukoita
- 4 dl vettä
- 1 kg hillosokeria

Mittaa vesi ja marjat kattilaan ja keitä niistä vahvaa mehua. Siivilöi mehu. Älä painele marjoja siivilöidessäsi jotta mehu pysyy kirkkaana. Mittaa että mehua on noin 7,5dl laimenna tarvittaessa vedellä.

Kaada mehu puhtaaseen kattilaan ja lisää joukkoon hillosokeri. Keitä hiljalleen noin 10 minuuttia. Tee välissä hyytelöitymiskoe: Ota ruokalusikallinen keitosta lautaselle ja jäähdytä nopeasti jääkaapissa tai pakastimessa. Vedä lusikalla hyytelön keskelle vako. Jos vako ei umpeudu on hyytelö valmista.
Poista keitos liedeltä ja purkita. Anna hyytyä.

tiistai 12. elokuuta 2014

Superkuun tähystelyä Näsijärvellä

Meillä oli toiveissa nähdä ja valokuvata superkuuta. Valitettavasti sää oli sateen jälkeen vielä kovin pilvinen, joten kuu pääsi piiloutumaan pilviverhon taakse. Onneksi auringonlasku näkyi osittain pilvien raosta ja järvellä oli muuten todella kaunista. Vietimme siis rentouttavan illan maisemia ihaillen. Tukkakoskelo tuli meitä tervehtimään aivan rannan tuntumaan, mutta kiirehti kuitenkin jatkamaan matkaansa. 
Tukkakoskelo
 

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Melontaretki Pälkäneeltä Kaivantoon

Melontaseurani järjesti retken Pälkäneelle. Päivä oli hieman pilvinen, lämmin mutta ei liian helteinen. Lähtöpaikkamme oli Pälkäneella sijaitseva uimaranta. Melojia oli matkassa seitsemän kappaletta ja kaikki odottivat innolla retkeä uusissa maisemissa.

Reitille mahtui kauniita kapeikkoja ja suuria selkiä. Minun mielestäni reittimme oli todella vaihteleva ja mukava. Maalaismaisemassa riitti ihailtavaksi sekä metsää että kauniin keltaisia viljapeltoja. Tauon pidimme Ratasaaressa, missä oli laavu. Laavu on ollut kovin huono onninen ja palanut ainakin kahdesti. Laavun  ympärillä olevat puut olivat pahasti hiiltyneitä viimeisimman tulipalon jälkiltä.
 
Retkemme päättyi Kangasalan puolella sijaitsevalle kauniille Raikun uimarannalle. Melonnan päätteeksi oli kiva pulahtaa virkistävään veteen ennen paluumatkaa kotiin. Reitin pituus oli noin 17km ja voin kyllä suositella sitä innokkaille melojille. Maisemat olivat todella vaihtelevat ja kauniit. 
 

perjantai 8. elokuuta 2014

Pesto-kanaa uunissa

Basilikani on kasvanut valtaisasti ja tein siitä kotitekoista pestoa. Pestolle piti sitten keksiä käyttöä ja niinpä tein pestolla maustettua kanaa. Tästä tuli oikein herkullista ja tarjosin sitä riisin ja salaatin kera.
Raaka-aineet:
- kanan fileepihvejä
- 2 sipulia
- rasia kirsikkatomaatteja
- 1dl ruokakermaa
- n. 5rkl pestoa
- suolaa
- mustapippuria

Pienestin pari sipulia kuutioiksi ja laitoin ne uunivuokaan kirsikkatomaattien kanssa. Minulla oli jääkaapissa sekä punasipulia että tavallista sipuli, joten käytin molempia. Seuraavaksi ruskistin kanapihvit pannulla. Lisäsin kanapihvit uunivuokaan. Jokaisen kanapihvin päälle asettelin noin ruokalusikallisen pestoa. Lorautin vielä ruokakerman ja mausteet vuokaan. Tämän jälkeen paistoin vuokaa uunissa 200 asteessa noin 20 minuuttia (tai niin kauan että kasvikset kypsyivät). Loppu vaiheessa laitoin vuokaan kannen, jotta pesto ja kasvikset eivät pala.

Tästä tuli oikein hyvää. Pidän kovasti tällaisista nopeista ja helpoista ruuista joiden tekemiseen ei mene paljoa aikaa. Kiireisen arjen keskellä ei oikein ehdi tehdä mitään kovin aikaa vievää ja uunissa valmistettavat ruuat tulevat ikään kuin itsestään vahtimatta. Tätä reseptiä on myös helppo muokata sen mukaan, mitä kasviksia jääkaapista löytyy.