Syksyllä on varauduttava talven tuloon monella tavalla. Kauralyhteiden teko talveksi linnuille unohtuu helposti tai siihen havahtuu vasta sitten kun kaikki kaurat on ehditty korjata pellolta pois. Tänä vuonna olin ajoissa liikkeelle ja sain tehtyä kaksi lyhdettä.
Kaura on lyhteiksi sopivaa juuri ennen puintia. Lyhteen koon voi valita itse, mutta minusta suuren lyhteen kiinnittäminen lintujen ruokintapaikalle talvella on hankalaa, joten suosin hieman pienempiä lyhteitä. Lyhdettä varten tulee tehdä haluamansa kokoinen nippu ja kiinnittää se keskeltä niin että nippu pysyy kasassa. Lyhde tulisi oikeaoppisesti sitoa kiinni oljilla, mutta apuna voi käyttää narua ja piillottaa narun olkien alle. Toisaalta kaunis narukin voi olla hyvä vaihtoehto. Lyhteen voi sitoa haluamallaan tavalla.Kun lyhteet on saatu kassaan, on haasteena löytää niille kuiva säilytyspaikka niin että linnut eivät pääse niihin käsiksi ennen talvea:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti