maanantai 20. lokakuuta 2014

Raakavillan pesu

Kehräämisharrastukseni aivan alussa sain työkaveriltani ison säkillisen raakavillaa. Säkkiä hetken ihmeteltyäni minun piti vain ruveta toimeen. Villat eivät katselemalla putsaantuneet:)

Aluksi katsoin villasta pois kaikein likaisimmat ja lyhkäsimmät villat. Tämän jälkeen pesin villan: laitoin vatiin haaleaa vettä ja pienen lorauksen mäntysuopaa. Saippuaa laitoin vain sen verran, että veden pintajännitys katosi. Villa ei ollut kovinkaan rasvaista, joten pieni loraus saippuaa riitti. Upotin villat pesuveteen kevyesti painamalla. Tämän jälkeen en enää koskenut niihin vaan annoin niiden liota yön yli seuraavaan päivään. Aamulla kaadoin pesuveden pois ja laitoin villat roikkumaan harsokankaan sisään. En siis erikseen huuhdellut villoja. Pesuvesi pääsi valumaan pois villoista harsokankaan läpi, siksi tämä "riiputus" muutaman tunnin verran. Kun suurimmat vedet olivat valuneet levitin villat kuivumaan ilmavasti. Pöyhein niitä kevyesti harvakseltaan kuivumisen nopeuttamiseksi. Kuivuminen kesti kauan, pari päivää.

Tämä ei ole mikään ainoa oikea tapa pestä raakavillaa. Tämä on tapa mihin minä päädyin tutkittuani ensin ohjeita netistä. Lopputulos oli kelvollinen. Villani oli paikoin todella likaista ja olisin voinut karsia sitä vielä enemmänkin, jotta jatkokäsittely olisi ollut helpompaa. Nyt karstaaminen käy melko hitaasti, koska jouduin nyppimään osaa roskista pois karstatessa. Villaa ei ehkä ole keritty karstaamista ja kehräämistä silmällä pitäen (työkaverini oli saanut sen halvalla joltain torilta), joten pussissa oli myös kaikkein likaisimmat villat.

Tällä pääsin kuitenkin alkuun ja sain siirtyä karstaamiseen. Sitä hommaa onkin riittänyt niin, että alkaa puhti loppumaan kesken:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti