maanantai 27. lokakuuta 2014

Villan karstaaminen

Raakavillan käsittely vaatii paljon työtä, aikaa ja kärsivällisyyttä. Siihen tulokseen olen tullut. Olen tehnyt jo monia, monia työtunteja ja villa alkaa vasta nyt olemaan kehräämisvalmiina. Näistä villoista tehtyjä villasukkia arvostan aivan uudella tavalla!:)

Karstaaminen on hidasta ja aikaa vievää. Se kannattaa kuitenkin tehdä huolella, jotta kehrääminen onnistuu helposti. Ensiksi villaa levitetään toisen käsikarstan piikkien päälle ohut kerros. Yläkuvassa oleva villakerros on paksuin, mitä minä olen tehnyt. Aluksi laitoin vain puolet kuvassa olevasta määrästä. Kun villat on aseteltu paikoilleen, vedetään toisella käsikarstalla villaa kevyin vedoin. Näin saadaan villa suoristumaan. Villaa voi siirtää karstalta toiselle jos tuntuu, että villaa ei saa muuten haluamansa kaltaiseksi. Kun villat ovat samansuuntaisesti, irrotetaan villalevy karstoista. Muodostuneesta levystä pyöritetään lepere (kuva alla). Karstaamista on hankala selittää sanallisesti, joten jos olet kiinnostunut tarkemmista ohjeista, kannattaa etsiä netistä videoita. Itse löysin muutaman hyvän karstaamista opetellessani (en valitettavasti laittanut videoiden linkkeja muistiin, joten en voi niitä tässä jakaa). Ja loppu taito tuleekin sitten vain tekemällä ja harjoittelemalla.
Tämän hetkinen tilanteeni näkyy alla. Minulla on karstattua villaa neljä täyttä muovipussillista ja yksi pahvilaatikollinen. Yhden pussillisen olen jo kehrännyt langaksi. Karstaamatonta villaa on vielä korillinen, joten sitäkin hommaa riittää vielä useammaksi tunniksi. Onneksi nyt osaan jo hieman paremmin,joten työ käy joutuisammin, mutta ei vieläkään nopeasti:) Karstaamisen olen tehnyt aina ulkona, koska villasta irtoaa pientä likaa, mikä tarraa kiinni joka paikkaan. Karstaamista olenkin harrastanut pitkin mennyttä kesää ja syksyä ja sitä näyttää jäävän vielä ensi kesän iloksikin:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti